Yksin olemisen taito

Ihmissuhteet ovat haastavia, joskus vaikeita ja ongelmallisia, ja monet auttajatahot ovat jo kauan pyrkineet opastamaan ihmisiä heidän sosiaalisten suhteidensa miinakentillä. Vuorovaikutuksen taidosta on tarjolla koulutusta ja kursseja jokaisen tarpeisiin. Kirjakaupoissa ja kirjastoissa on hyllykilometreittäin oppaita ihmissuhteissa onnistumiseen. 

Nyt koronan keskellä tarvitaan kuitenkin kykyä, joka näyttää lähes unohtuneen: yksin olemisen taitoa. Se ei kai ole ollut riittävän kiinnostavaa ja mediavetovoimaista, että siitä olisi monikaan halunnut kursseja järjestää tai kirjoja kirjoitella. Onhan kaiken ihmisenä olemisen lähtökohta se kaikkien allekirjoittama biologinen totuus, että ihminen on sosiaalinen otus, laumaeläin. 

Yhtäkkiä päällemme kaatui tilanne, jossa monet ihmiset nyt istuvat karanteeniluolissaan – yksin. Jaamme sosiaalisessa mediassa vinkkejä, mitä voi touhuta, kuunnella tai katsella, etteivät seinät kaatuisi niskaan. Näyttää siltä, että jopa koronaakin enemmän pelkäämme yksin olemista, itsekseen jäämistä omien ajatustensa kanssa. Pelottaa: hyökkäävätkö mielen uumenien mustanpuhuvat peikot, möröt ja herhiläiset kimppuun? Vievätkö ne päivänvaloon tullessaan ”hyvät fiilarit”? Joudunko ahdistuksen ja paniikin valtaan? Tulenko hulluksi?

Runoilija, kirjallisuustieteen professori ja Finlandia-hymnin lyriikan luonut V.A.Koskenniemi kirjoitti: ”Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin”. Koskenniemen toteamus vuodelta 1918 oli väkevä ja kuin rivien väleissä ehdotti, että yksinoloon kannattaisi sopeutua, kun se on kuitenkin vääjäämätön kohtalo. Sopeutuiko ihminen? Ei. Me lähdimme juoksemaan yksin olemista pakoon paniikin vallassa. Opetimme itsemme ja lapsemme riippuvaisiksi virikkeistä, touhuilusta, suorittamisesta ja aikaansaamisesta. Ja jos emme keksineet tekemistä, saatoimme aina syödä ja juoda, haistaa, maistaa ja koskea. Näin saimme aikamme lisäksi aistimmekin tukkoon. Virikkeitä oli tarjolla loputtomasti, ja kaukaa viisaat bisneshenkilöt kehittivät yhä lisää miljoonaluokan liikeideoita pakoonpötkimisestä.

Kaikkea pääsee pakoon, mutta ei itseään. Pelottava harha siitä, että ihmisen sisällä on vain mustaa mössöä, tekee meidät ”kiireisiksi”.  Psykologitko tämän musta mössön teorian meille möivät? Oliko se ovela terapioiden myyntikikka? Kuka sitten olikaan syntipukki, niin yksinäisyyden pelko iskostui meihin syvälle.

Nyt olisi relevanttia pelätä koronaa, ei yksin olemista. Covid-19 on yhteinen musta mössömme. Onneksi saamme linnoittautua olemaan turvassa ja terveinä, vaikkakin sitten yksin. Sinkkutalouksia riittää. Pelkästään Helsingissä on noin 150 000 yksineläjää (hel.fi/väestö). Voi vain kuvitella sitä ahdistuksen ja paniikin määrää, joita näissä yksinäisten kodeissa tunnetaan. Koti kun muuttui vankilaksi.

Nyt olisi otollinen tilaisuus tutkia omaa yksinolon pelkoaan? Uskonko minäkin, että mielen pohjimmainen maisema on musta? Vai pelkäänkö, ettei sieltä loppujen lopuksi löytyisikään mitään? Jos siellä onkin vain pelkkää tyhjää? Ei hätää. Nyt ei kannata olla mustavalkoinen. Jokaisen ihmisen mielestä löytyy harmaita pesäkkeitä ja mustia pisteitä. Kenelläkään ei ollut täydellistä lapsuutta, eikä kotoa mukaan lähtenyt kapsäkki ollut pelkkiä onnenhelmiä täynnä. Kiukkuja, kaunoja ja pelkoja tuli matkalle mukaan. Elämä ei senkään jälkeen tajonnut pelkkiä timantteja. Sattui ja tapahtui, mustia hiilenpalasiakin tuli keräiltyä.

Silti jokaisen mielessä on valkoinen, puhdas ja kirkas osa. Kuin ihmeen kaupalla kaikkien kommellusten ja tuskienkin jälkeen osa mielestämme pysyi – ja pysyy yhä eheänä. Vain noin yhdellä prosentilla väestöstä oli niin huono tilanne lähtökuopissa, ettei heille päässyt tuota eheätä perustaa koskaan syntymään. Siten todennäköisyys sille, ettei itsessä ole mitään ehyttä osaa, on minimaalinen. Nyt, tänä hienona yksinolemisen aikana on mahdollisuus löytää se, mikä on itsessä parasta: valo. 

Itsessä olevan valon, eheyden ja rauhan voi löytää monella tavalla. Yksinkertainen harjoitus on toimiva. Aseta eteesi palava kynttilä. Ota mukava asento. Hengitä syvään, niin että pallea kohoaa ja laskee. Hengitä ulos hieman kauemmin kuin mitä hengität sisään. Anna ajatusten tehdä ihan mitä niitä huvittaa. Sinun ei tarvitse yrittää mitään. Ole ja tuijota elävää tulta. Syvin olemuksesi, tuo valo ja puhtaus, alkavat nousta esiin. Tee harjoitus joka päivä. Ensimmäisinä päivinä jaksat ehkä vain minuutteja. Viikon kuluttua kaipaat jo kynttilähetkiäsi ja huomaat rauhan lisääntyvän elämässäsi. Näitä rauhoittumishetkiä ei tarvitse nimetä. ”Nyt teen meditaatiota”, nyt teen ”Mindfulnessia”. Ne ovat keinotekoisia ja kaupallisia nimiä yksinkertaiselle asialle, hetkelle itsesi kanssa. On tärkeää kokea, ettet ”tee” mitään.

Kun lähdet elämään eteenpäin, et enää ohjaudukaan pelosta ja karkuun juoksemisesta, vaan valosta ja rauhasta käsin. Silloin kaikki onnistuu.