Tekstit

Näytetään tunnisteella luopuminen merkityt tekstit.

Muutoksen vaikeus

Muutos näyttää olevan ihmisille vaikeaa. Olen viime päivinä pannut merkille, että jo jonkun televisio-ohjelman muuttuminen uudenlaiseksi saa ihmiset pois tolaltaan. ”Ei se ole kuin ennen. Entinen oli parempi. Turhaa muutettu hyvää formaattia. Haluan vanhan juontajan takaisin.” Niinkin pieni asia kuin televisio-ohjelman muuttuminen uuteen kuosiin on monille niin haastavaa, että siitä pitää valittaa yleisönosastoilla ja iltapäivälehtien kommenttikentissä. Herää kysymys siitä, miten muutosta karsastavat ihmiset pärjäävätkään elämänsä kanssa, kun kaikki muuttuu kuitenkin vääjäämättä? Muutos on luonnon laki. Yritysmaailmassa puhutaan muutosjohtamisesta, ja sen opin yksi kulmakivistä on tieto, että organisaation muutoksen hyväksymiseen menee ainakin puoli vuotta. Niin pitkä aika menee sopeutumiseen, vaikka muutos olisi ollut kuinka hyvä kaikkien kannalta. Nykyinen elämänmeno on sekä jatkuvaa muutosta että vaatimusta muuttumattomuuteen. Edes elämän perusvaiheet: lapsuus, nuoruus, a...