Tekstit

Näytetään tunnisteella terapia merkityt tekstit.

Alakulo vai masennus?

Kuva
Nykyajan oletus näyttää olevan, että me kaikki jaksaisimme jokaisen päivän aktiivisina, innostuneina ja aikaansaavina yksilöinä. Tekemisen meininkiä arvostetaan ja aikaansaamista ihaillaan. Pitäisi olla täpinöissään joka hetki, ikään kuin sekuntiakaan ei olisi tuhlattavaksi puuhaamisen tieltä. Ajatus on kuitenkin psykologisesti mietittynä harhainen. Ihminen tarvitsee aikaa tekemisten välille. Joskus muutama kymmen minuuttia riittää, joskus on pidettävä kokonaisia lepopäiviä. Viikonloppu riittää normaalimielelle arjesta toipumiseen. Joskus lepopäivien määrä lisääntyy tuntuvasti, ja silloin on hyvä pysähtyä miettimään, mistä on kyse. Ihminen on terveenä aktiivinen, mutta vaatii välillä rauhaa ja passiivisena olemista. Jos passiivisuuden mielentila jatkuu useita päiviä tai jopa useita viikkoja, on syytä miettiä, onko kyse normaalista alakulosta, vetämättömyydestä, vaiko vakavammasta masennuksesta. Alakulon määrittää parhaiten aika, jona alakuloa tunnetaan. Joskus se on ilta tai a...

Mustasukkaisuus

Neljän vuosikymmenen aikana olen tavannut vastaanotollani useita pariskuntia, joiden pulmana on ollut mustasukkaisuus. Parit ovat ehkä hakeutuneet terapiaan jonkin muun syyn vuoksi, mutta todelliseksi ongelmaksi onkin määrittynyt mustasukkaisuus. Mustasukkaisuus voi tärvellä ja repiä suhteen aivan palasiksi, ja niistä kriiseistä ei ole helppo toipua varsinkaan jos mustasukkaisuus vain jatkuu. Terapiassa on voinut käydä ilmi, että toinen parin osapuoli kyttää ja seuraa partneriaan aina, kun tämä ei ole paikalla. ”Olin katselemassa uutta pesukonetta”, voi mustasukkainen väittää ajellessaan partnerinsa työpaikan ohi kymmeniä kertoja päivän aikana huolimatta siitä, ettei yhtään pesukoneita myyviä liikkeitä ole lähimaillakaan. Mustasukkainen siis kieltää tekonsa, sekä toiselta että itseltään. Hän ei koe olevansa mustasukkainen. Hän voi jopa väittää vain olevansa toisesta kiinnostunut ja rakastava, vaikka mustasukkaisuudessa ei ole lainkaan kyse rakastamisesta, vaan jostakin aivan muust...