Tekstit

Näytetään tunnisteella jossittelu merkityt tekstit.

Jos, niin

Jossittelu on tavallista. Itseään kuunnellen voi jopa yllättyä siitä, kuinka usein jossittelee. Jos olisi parempi ilma, voisin mennä kävelylenkille. Jos olisin hoikempi, jaksaisin enemmän. Joskus jossittelu kohdistuu toiseen: Jos sinä olisit ymmärtäväisempi, avioliittomme olisi onnellinen. Jos olisit siistimpi, minun ei tarvitsisi aina nalkuttaa jättämästäsi sekasotkusta. Katselin juuri jonkun lataamaa videota facebookista. Siinä nuori neito lyhytkasvuisena ja ilman käsiä soitti pienikokoista kosketinsoitinta varpaillaan ja lauloi jumalaisesti. Hän ei ollut jossitellut, vaan käyttänyt potentiaalinsa fyysisistä hankaluuksistaan huolimatta. Hän ei ollut jäänyt sohvan nurkkaan tuntien, että hän on vajavainen. Jos-sana ei kuulunut hänen sanavarastoonsa. Ihan hävetti tuota esitystä katsoessa. Kuinka monta kertaa onkaan itse jossitellut? Jos sitä tai tätä, niin sitten voisin, on monen ihmisen elämän energiavuoto. Jossittelu siirtää kokemisen ja tekemisen tulevaisuuteen ja tekee si...