Tekstit

Näytetään tunnisteella trauma merkityt tekstit.

Trauma tapahtuu tänään

Kuva
Kun naapurin ystävälliseksi mielletty setä lähtee muutaman korttelin päähän rähinöimään ja tappelemaan kaikkien yllätykseksi, tuntuu sedän toiminta karvaalta petokselta, jota ei voi ikinä antaa anteeksi. Samalla kun koko maailma seuraa tapahtumia minuutti minuutilta, naapurin setä toteuttaa hirmutekoja, joita ei kukaan uskonut enää mahdollisiksi. Ihmiset seuraavat tilannetta lähes henkeään pidätellen. Järkytystä on vaikea pukea sanoiksi. Trauma tuli jokaisen kotiin. Jokainen koki hetken tai hetkiä, jolloin tilanne kävi yli ymmärryksen ja tuntui musertavalta. Mieli koki trauman: se pieneni, kaventui ja puristui kuivaksi rusinaksi. Kauhu, epäusko, järkytys ja pelko pistäytyivät mielessä, ja joillakin ne jäivät viipymään. Ikävät tunteet kalvavoivat pahimmillaan yötä päivää. Ne saattoivat keikauttaa päälaelleen arjen ja tulevaisuuden mieltämisen sellaisina kuin ne olivat. Trauma levisi kaikkeen ja kaikkiin jokaiselle yksilöllisellä tavalla. Joillakin trauman pahimmat tuntemukset olivat ohi...

Petetty

Kuva
Petetyksi tuleminen on parisuhteessa aina kova kolaus. Kun tiedetään, kuinka tavallista pettäminen on, voidaan vain kuvitella, kuinka paljon tuskaa ja ahdistusta se tuottaa parisuhteissa. Se rikkoo monia liittoja peruuttamattomasti ja johtaa moniin eroihin. Petetyksi tuleminen on aina trauma ja riipaisee syvältä. Trauman syntyminen petetyksi joutumisen tilanteessa on hyvin syvä psykologinen ilmiö. Siinä tulee loukatuksi perustavanlaatuisella tavalla. Historia juontaa lapsuuteen. Lapselle syntyy hyvien olosuhteiden vallitessa luottamus sekä itseensä että muihin ihmisiin. Lapsi uskoo, jos kasvatus on ihanteellista, että hän on arvokas ja että sekä itseen että muihin voi luottaa. Perusluottamus elämään syntyy. Näiden tunteiden varassa rakennetaan nuoruutta ja aikuisuutta. Lapsi kehittää terveen ja positiivisen kuvan itsestään. Tätä kutsutaan myös positiiviseksi narsismiksi, ja sen tärkein rakentumisvaihe on noin kolmen vuoden iässä. Jokainen petetyksi tuleminen kirpaisee juur...