Tiara Consulting

Nykyajan oletus näyttää olevan, että me kaikki jaksaisimme jokaisen päivän aktiivisina, innostuneina ja aikaansaavina yksilöinä. Tekemisen meininkiä arvostetaan ja aikaansaamista ihaillaan. Pitäisi olla täpinöissään joka hetki, ikään kuin sekuntiakaan ei olisi tuhlattavaksi puuhaamisen tieltä. Ajatus on kuitenkin psykologisesti mietittynä harhainen. Ihminen tarvitsee aikaa tekemisten välille. Joskus muutama kymmen minuuttia riittää, joskus on pidettävä kokonaisia lepopäiviä. Viikonloppu riittää normaalimielelle arjesta toipumiseen. Joskus lepopäivien määrä lisääntyy tuntuvasti, ja silloin on hyvä pysähtyä miettimään, mistä on kyse. Ihminen on terveenä aktiivinen, mutta vaatii välillä rauhaa ja passiivisena olemista. Jos passiivisuuden mielentila jatkuu useita päiviä tai jopa useita viikkoja, on syytä miettiä, onko kyse normaalista alakulosta, vetämättömyydestä, vaiko vakavammasta masennuksesta. Alakulon määrittää parhaiten aika, jona alakuloa tunnetaan. Joskus se on ilta tai a...

Jokainen on ainakin joskus unelmoinut. Unelmat ovat saattaneet olla koko elämän kattavia visioita tai vain huomisen tapahtuman unelmointia. Unelmoiminen on tärkeää. On hyvä, jos mieli voi tuottaa tulevaisuuteen tähtääviä ajatuksia tai jopa konkreettisia tavoitteita. Unelmoiminen ei ole vain tyhjänpäiväistä haaveilua, vaan myös aivokemiaa. Unelmat antavat endorfiini- ja dopamiiniruiskeita aivoihin. Myös serotoniinin ja dopamiinin kulku aivoissa edistyy unelmien myötä. Aikamme on haasteellinen. Liian monet mustat tulevaisuudennäkymät sumentavat usean mielen. Maailma näyttää suistuneen terveiltä raiteeltaan, ja liian monet uhkakuvat täyttävät ajatukset. Ympäristön tarjotessa vain harmaan sävyjä, on vaikea ulottua omiin unelmiinsa. Tulevaisuus näyttää liian synkältä, ja omat unelmat murtuvat. Liian monet tulevaisuuden pelot valtaavat mielen. Kysymyksiä virtaa mieleen. Saanko pitää työpaikkani? Riittävätkö rahat laskuihin? Kestääkö liittoni? Pärjäävätkö lapseni? Tuleeko sota? Pahim...

Ihmisen yksi perustarve on kuulua yhteen. Jokainen on jossain vaiheessa käyttänyt ehkä paljonkin energiaa löytääkseen itselleen viiteryhmän, johon voi samaistua ja saada tunteen kuulumisesta joukkoon. On hankittu kumppani, perhe, ja on löydetty sosiaalisuutta tarjoavia harrastuksia. Työyhteisökin on tarjonnut parhaimmillaan yhteen kuulumisen tunteen ja ryhmän, johon voi liittyä. Monet ovat kuitenkin valinneet yksinäisyyden elämäntavakseen ja voivat silti hyvin. Olisi kohtuutonta ajatella, että kaikki yksinäiset olisivat hengenvaarassa. On paljon ihmisiä, jotka ovat luonnostaan introverttejä eivätkä edes kaipaa seuraa, vaan kokevat sosiaalisuuden välttämättömänä pahana. Olen tavannut ihmisiä, jotka kokevat ihmisetn kanssa olemisen kovin raskaana ja haluavat yksinäisen lepohetken aina ”pakkososiaalisuuden” jälkeen. Yksinäisyys voi olla tunnetta, että on pudonnut ulos kaikesta tärkeästä esimerkiksi eläkkeelle jäämisen jälkeen, vaikkakin yksinäisyys ei katso ikää. Nykyään nuoret...