Tekstit

Näytetään tunnisteella odotukset merkityt tekstit.

Partneripakko?

Kuva
Ihmisellä on syvä tarve tuntea kuuluvansa johonkin ja olevansa jonkin yhteisön jäsen. Käytämme elämässämme paljon aikaa esimerkiksi partnerin löytämiseen, sen läheisimmän, jonka yhteyteen voimme kuulua. Ydinperheen perustaminen on monelle pitkällinen prosessi, eikä se aina onnistu ensimmäisellä eikä välttämättä toisellakaan yrittämällä. Monen tavoitteena on kuitenkin löytää sopiva partneri ja sitten perustaa perhe, lähiyhteisö, johon voi kuulua. Tätä kuviota, partnerinetsintää, monet toistavat siinä koskaan onnistumatta. Partneria haetaan myös muuhun kuin yhteenkuulumisen tarpeeseen. Motiivit eivät siis aina ole yksiselitteisiä. Joskus yritetään vain vastata ympäristön odotuksiin ja pyrkiä ydinperheen muodostamiseen, se kun näyttää kuuluvan kulttuurimme perusarvoihin. Joskus partnerin hakeminen voi liittyä kyvyttömyyteen olla yksin, joskus sen kuvitellaan poistavan ahdistusta tai alavireisyyttä. Kuvitellaan alitajuisesti, että parisuhde on lääke johonkin vaivaan. Parisuhde e...

Omat vai toisten odotukset?

Kuulin erään keski-iän ylittäneen henkilön sanovan samanikäiselle ystävälleen: ”Ihanaa olla tässä iässä, kun ei enää tarvitse välittää siitä, mitä muut ajattelevat!” Ystävykset keskustelivat tästä vapaudesta ja totesivat, että tulipa paljon hukattua elämässä aikaa toisten odotusten täyttämiseen. Milloin piti pukeutua tietyllä tavalla suhteessa ikään, milloin piti leikkauttaa hiuksensa tietyllä tavalla tietyssä iässä. He kokivat olevansa nyt vapaita. On lähes oletusarvo, että iän myötä toisten odotukset laimentuvat omia päätöksiä tehtäessä. Näin ei kuitenkaan aina ole. Vastaanotollani olen tavannut useita jo keski-iän ylittäneitä ihmisiä, jotka ovat kokeneet olevansa yhä toisten odotusten vankeja. On pitänyt suorittaa velvollisuudentuntoisesti. Ei ole ollut oikeutta edes päiväuniin, vaikka on eläkkeellä, koska on pitänyt saada aikaiseksi. On pitänyt olla kiltti tyttö tai poika, vaikka ikää on karttunut ja voisi tehdä niin kuin itse haluaa. Mutta ei: Kiellot, säännöt ja määräykset o...