Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2017.

Riitelyn taito

Riidat näyttävät usein syntyvän pienistä asioista, mutta saavat usein suuret mittasuhteet riitelyn edetessä. Jokaiseen parisuhteeseen ja perheeseen kuuluu riitely osana yhteiseloa, mutta harva osaa riitelyn taidon. Sanotaan, että hyökkäys on paras puolustus. Monesti riidassa kuullaankin viestintää, jossa riitelijät hyökkäävät toistensa päälle sanallisesti niin, ettei edes toisen lausetta kuunnella loppuun. Riidat ovat myös aina tunteilla ladattuja. Pettymykset, eri kannalla olemiset ja arjen erilaiset toimintatavat synnyttävät raivoisiakin riitoja ihan jokaisessa kodissa. Riidat kertovat epätasapainosta ja usein myös erilaisuudesta. Ollaan jollain kannalla, ja se on jokaisen riitelijän mielestä ”oikein”. Kun toinenkin on ”oikeassa”, syntyy ristiriita, joka johtaa kiivaaseenkin sanailuun. Voi olla, että hyökkääminen vaikuttaa riidan hetkellä ainoalta oikealta lähestymistavalta, mutta se ei valitettavasti lopeta riitaa, eikä edes laimenna riidan olemusta. Se lisää tuulta riiteli

Kasvatus ja rajojen asettaminen

Olen pannut huolissani merkille, että lasten kasvatus on monissa perheissä nykyään vähintäänkin hakusessa. Viime vuosikymmenien ristiriitaiset neuvot lasten kasvattamisesta ovat saaneet vanhemmat ymmälleen. Milloin on tarjottu vapaata kasvatusta, milloin kaveruutta lasten kanssa. Nykyisessä kiireistyvässä työelämässä jää yhä vähemmän aikaa paneutua lasten kasvattamiseen ja jopa lasten kanssa yhdessäoloon. Lapsia vaaditaan tällaisessa perhekulttuurissa aikuistumaan liian aikaisin. Lopputulos on usein se, että lapsi ei aikuistu lainkaan terveellä tavalla. Lasten kasvatus on aikaavievää. Vanhempien täytyy jaksaa olla lastensa kanssa. Kasvattaminen on usein samojen asioiden toistamista kengännauhojen sitomisesta läksyjen tekoon. Perheen yhteisesti sovittuja sääntöjä täytyy tankata lapselle yhä uudestaan, vuosien ajan. Elämme narsistista, yksilökekseistä aikakautta, jota tuetaan monin tavoin. ”On tärkeää löytää aikaa itselle”, ”On tärkeää huomioida omat tarpeensa”, ”On pärjättävä o

Avioliittokoulu

Lähes puolet avioliitoista päätyy eroon. Monet avioliitot taas jatkuvat, mutta vain harva niistä on onnellinen. Liian monet elävät vaikeissa tai jopa huonoissa suhteissa. Kaikki suhteissa olleet tietävät, kuinka haasteellista suhteen hyvän laadun ylläpitäminen on. Hyvä suhde tuntuu olevan kuin lottovoitto, joka sattuu vain harvojen kohdalle. On hämmästyttävää, ettei ketään kuitenkaan valmenneta avioliiton varalle. Kaikille on tuttua käydä rippikoulu tai vastaava aikuistumisriitti kursseineen ja päätösjuhlineen. Myös lapsen saava pariskunta pääsee ohjantaan neuvolan palveluihin. Olisikin toivottavaa, että jokainen avioliittoon aikova pari pääsisi jonkinlaiseen neuvontaan, vaikkapa avioliittokouluun. Avioliittokoulun toivoisi olevan tavallinen ja välttämätön riitti parisuhteen virallistamisen lähtökohtana. Ennen papin aamenta tai maistraatin hyväksyntää olisi hyvä käydä läpi suhteen peruspilarit, eikä keskittyä pelkästään itse avioliittojuhlan valmistelemiseen. Avioliittokoulu

Muutoksen vaikeus

Muutos näyttää olevan ihmisille vaikeaa. Olen viime päivinä pannut merkille, että jo jonkun televisio-ohjelman muuttuminen uudenlaiseksi saa ihmiset pois tolaltaan. ”Ei se ole kuin ennen. Entinen oli parempi. Turhaa muutettu hyvää formaattia. Haluan vanhan juontajan takaisin.” Niinkin pieni asia kuin televisio-ohjelman muuttuminen uuteen kuosiin on monille niin haastavaa, että siitä pitää valittaa yleisönosastoilla ja iltapäivälehtien kommenttikentissä. Herää kysymys siitä, miten muutosta karsastavat ihmiset pärjäävätkään elämänsä kanssa, kun kaikki muuttuu kuitenkin vääjäämättä? Muutos on luonnon laki. Yritysmaailmassa puhutaan muutosjohtamisesta, ja sen opin yksi kulmakivistä on tieto, että organisaation muutoksen hyväksymiseen menee ainakin puoli vuotta. Niin pitkä aika menee sopeutumiseen, vaikka muutos olisi ollut kuinka hyvä kaikkien kannalta. Nykyinen elämänmeno on sekä jatkuvaa muutosta että vaatimusta muuttumattomuuteen. Edes elämän perusvaiheet: lapsuus, nuoruus, a

Liike ja pysähdys

Luonnossa kaikki liikkuu jatkuvasti. Heinät taipuvat tuulenvireessä tyyneltäkin näyttävässä päivässä. Tyynenkin järven pinnan alla tapahtuu koko ajan. Mikään ei pysy paikoillaan luonnon kulussa hetkestä hetkeen. Ihminen voi pysähtyä fyysisesti, mutta ajatukset laukkaavat silti. Aivot eivät osaa olla paikallaan edes unessa, jolloin keho on levossa. Viimeistään nukahtamisvaiheen jälkeen puolen tunnin kuluttua nukkuvakin keho liikkuu. Se haluaa uuteen asentoon ja kääntyy, muuten se puutuisi. Unet valtaavat mielen REM-unessa ja mielessä tapahtuu silloin koko ajan. Mieli tuottaa unikuvia, joiden tarkoitus on tasapainottaa ehkä kovinkin stressaantunutta mieltä. Liike on mielletty usein liikunnaksi. Liike on monitasoisempi ilmiö kuin liikunta, mutta nykyisessä passivoittavassa elämänlaadussa aktiivisen liikunnan, liikkeessä olemisen merkitys toki korostuu. On saatava liikettä kehoon ja uusia impulsseja aivoille. Nykyelämä ei tarjoa keholle liikuntaa luonnollisesti, joten sen saamisek

Elämäntehtävä ja ajan laatu

Olisi ihannetilanne, että jokainen tietäisi oman elämäntehtävänsä ja käyttäisi aikansa siihen. Silloin aika olisi siinä käytössä, missä sen kuuluukin olla. Tunne elämän merkityksestä olisi taattu ja tekemisen suunta olisi aina oikea. Monet ihmiset eivät tiedä elämäntehtäväänsä. Miksi olen täällä, ja mitä minun kuuluisi tehdä? Elämä on saattanut ajautua päämäärättömästi johonkin suuntaan ja se on saattanut muuttaa suuntaansa monta kertaa. Monet toteuttavat vanhemmilta saatuja salaisia toimeksiantoja. He tekevät esimerkiksi asioita, joita vanhemmat olisivat halunneet tehdä, mutta jostakin syystä eivät ole voineet tai uskaltaneet. Vanhempien odotukset lastensa uravalinnoista voivat olla myös aivan avoimia: Sinusta pitää tulla lääkäri! Sinusta täytyy tulla akateeminen! Monet ihmiset toteuttavat myös yhteiskunnan asettamia paineita ja pyrkivät urille, jotka ovat arvostettuja, tai joista tienaa riittävästi. Mitä enemmän on tekemässä jonkun toisen elämäntehtävää, tai vastaamassa odot

Parisuhteiden tasapaino

Onnistuneen parisuhteen perustana on mahdollisimman hyvä tasapaino suhteen kaikilla osa-alueilla. Parisuhteet joutuvat kuitenkin usein koetukselle minkä tahansa merkityksellisen epätasapainon pyrkiessä suhteeseen. Jos toinen pitää lukemisesta ja toinen jatkuvasta tekemisestä, saattaa syntyä ongelmia. Myös epätasapaino taloudellisten resurssien suhteen voi olla ratkaiseva. Käyttääkö toinen yhteisiä varoja vain omiin harrastuksiinsa? Kodin vastuiden jakaminen on myös tärkeää, ja riitoja syntyy, jos vain toinen joutuu hoitamaan kotityöt ja toinen on illat ”vapaalla”, vaikka molemmat käyvät työssä? Viekö toisen harrastus liikaa aikaa parisuhteissa? Rakastaako toinen siisteyttä ja toinen viihtyy ”kotoisessa sekamelskassa”? Monista asioista voi syntyä epätasapainoja kumppaneiden välille. Mikä tahansa epätasapaino voi olla kohtalokas suhteelle. Vaaka kallistuu liiaksi ja suhteen harmonia särkyy. Siitä voi alkaa kierre, johon liittyy pettymyksiä, paineita, epäoikeudenmukaisuuden kokem

Itsensä kehittäminen

On tervettä olla tyytyväinen itseensä sellaisena henkilönä, joka on. Yhtä tervettä on myös haluta kehittyä ihmisenä tai kehittää taitojaan. Minne ikinä katsookin, on tarjolla itsensä kehittämismenetelmiä aina itsehoito-oppaista kädentaitokursseihin. On tietopaketteja aivoille ja henkistä antia viikonloppukursseista aina henkiparannusmatkoihin Brasilian pikkukylään. On myös sallittua olla kehittymättä. Jatkuvan kehittymisen paine voi olla stressaavaa ja monet harrastavatkin “kehittymistä” ryppy otsalla tai hampaat irvessä. Kehittymisen haaste voi olla suoranainen pakko työpaikallakin. Ihmisen on luonnostaan kehittyvä olento. Yks ihmisen perustarpeista on kasvun ja kehittymisen tarve, halu ylettyä ja ulottua kauemmaksi kuin tällä hetkellä. Voi olla kyse taitojen hankkimisesta, tiedon lisäämisestä tai kehitettävistä ominaisuuksista itsessään. Usein kehittämishalu alkaa uteliaisuudesta jotakin uutta kohtaan. Mitä voisinkaan löytää itsestäni? Onko minussa jokin piilevä kyky olemassa?

Narsistin lähellä

Äskeisellä kauppamatkallani kyläpuotiin juttelin kassarouvan kanssa. Hän tuli sanoneeksi muun jutustelun lomassa, ettei hän katso koskaan televisiota. Kun ihmettelin asiaa, hän kertoi miehensä kieltäneen television katselun. Heidän erostaan oli jo kymmenen vuotta, mutta rouva ei katsonut vieläkään televisiota. Miehen viesti oli todellakin mennyt perille ja iskostunut syvälle. Kassarouva ehti siinä ostoksiani piippaillessaan kertoa myös, että tytär oli juuri saanut isältään syntymäpäiväonnittelukortin, jossa oli moottoripyörän kuva. Tekstinä oli ollut: Tämä ei ole lahja sinulle, vaan minun ensi kesän menopelini. Nykyään lähes jokaista ex-puolisoa haukutaan narsistiksi. Kaupparouvan ex-mies taisi sitä todella ollakin. Narsismin leima painetaan kuitenkin nykyään aivan liian heppoisesti kenen tahansa otsaan. Jokainen, joka on vähänkin itsekäs ja riidan hetkellä epäempaattinen, todetaan narsistiksi. Jokainen vähänkin hankala tyyppi on heti narsisti. Oleellinen hämärtyy. Narsistille

Stressin kahdet kasvot

Julkisuudessa annettu kuva stressistä liittyy useimmiten siihen, että ihmisillä on liikaa tekemistä. Elämässä on liikaa paineita, velvollisuuksia, tai työ on liian haastavaa. Tämä käsitys stressistä on hyvin yksipuolinen. Myös tarjotut listat stressin oireista kattavat lähes kaiken päänsärystä vatsavaivojen kautta verenpaineeseen, ja oireet ovat toki totta. Toisaalta kun oirekuvaus on liian laaja, mikä tahansa oire saatetaan laittaa stressin piikkiin. Näillä kriteereillä lähes kaikki sairastavat stressiä. Stressi on kuitenkin paljon monimuotoisempi kuin mitä annetaan ymmärtää. Ihmiset stressaavat eri asioista. On totta, että liiallinen työ ja kiire voivat stressata, mutta yhtälailla voi toimettomuus ja liian vähäinen virikeympäristö saada aikaan stressin oireita. Joku stressaantuu liiallisesta paineesta, jotkut siitä, että ei ole tarpeeksi painetta. Aktiivisen toiminnan puute voi siis myös johtaa stressiin. Jollekin hurja määrä työtä ei ole stressaavaa vaan nostaa aktiivisuustasoa

Jos, niin

Jossittelu on tavallista. Itseään kuunnellen voi jopa yllättyä siitä, kuinka usein jossittelee. Jos olisi parempi ilma, voisin mennä kävelylenkille. Jos olisin hoikempi, jaksaisin enemmän. Joskus jossittelu kohdistuu toiseen: Jos sinä olisit ymmärtäväisempi, avioliittomme olisi onnellinen. Jos olisit siistimpi, minun ei tarvitsisi aina nalkuttaa jättämästäsi sekasotkusta. Katselin juuri jonkun lataamaa videota facebookista. Siinä nuori neito lyhytkasvuisena ja ilman käsiä soitti pienikokoista kosketinsoitinta varpaillaan ja lauloi jumalaisesti. Hän ei ollut jossitellut, vaan käyttänyt potentiaalinsa fyysisistä hankaluuksistaan huolimatta. Hän ei ollut jäänyt sohvan nurkkaan tuntien, että hän on vajavainen. Jos-sana ei kuulunut hänen sanavarastoonsa. Ihan hävetti tuota esitystä katsoessa. Kuinka monta kertaa onkaan itse jossitellut? Jos sitä tai tätä, niin sitten voisin, on monen ihmisen elämän energiavuoto. Jossittelu siirtää kokemisen ja tekemisen tulevaisuuteen ja tekee si

Kouluttaminen – pakkolukua vai ymmärrystä?

Keskustelin vähän aikaa sitten opiskelijoiden kanssa. He olivat kaikki opiskelemassa eri opinahjoissa, mutta kertoivat samaa tarinaa koulutuksen laadusta. Luennoitsijat saapuivat saliin ja vetivät power point -luennon, ja opiskelijoiden mielestä vaikutti siltä, että luennoitsijat olivat tehneet sen saman satoja kertoja. Luennoista puuttui energia ja ilo. Kaavamainen paasaaminen teki luennosta tylsän. Mieleeni tulivat omat opiskeluaikani. Olin lukenut ensimmäisen tutkintoni Ruotsissa Uumajan yliopistossa 1970-luvulla, ja muistissani oli yhä kirkkaana luennointitapa, joka oli kaiken aikaa opiskelijoita aktivoiva. En muista kuulleeni yhtään ikävää tai tylsää luentoa. Tenteissä sai hyviä arvosanoja omasta ajattelusta ja tenttikysymyksetkin edellyttivät omaa pohdiskelua. Kun muutin Suomeen takaisin ja jatko-opiskelin Helsingin yliopistossa vuosina 1985-1988, eteen tulikin aivan muu luennointitapa. Koin tuon saman tylsien luentojen tunteen, josta kuuntelemani opiskelijajoukko puhui

Vahva nainen

Olen tavannut vastaanotollani useita vahvoja naisia. Heillä on ollut usein sama ongelma: Parisuhteiden tasapainoisuus. Heillä on voinut olla useita parisuhteita, avoliittoja tai avioliittoja. Mikään niistä ei ole toiminut riittävän hyvin elinikäiseen liittoon asti. Näiden vahvojen naisten psyykessä on ollut usein sama taustavaikuttaja, vahvuuteen sairastuminen. Vahvan naisen syndrooma on selviytymiskeino, mikä on syntynyt aina pitkän historian tuloksena. Vahvan naisen lapsuudenhistoriassa on usein ollut tilanne tai tilanteita, joista ei ole selvinnyt muuten kuin kehittymällä vahvaksi. Näin on useimmiten silloin, kun lapsi on joutunut vanhemmuuden asemaan perheessä. Häneltä on tavalla tai toisella tullut lapsuus riistetyksi, ja hän on joutunut ottamaan liian varhain vastuita, jotka olisivat kuuluneet vanhemmille, mutta jotka eivät ole sitä voineet syystä tai toisesta kantaa. Vahvan naisen historiat näyttävät toistavan samaa kaavaa. Itsensä kovettaminen, vastuiden kanto ja toisi

Läheisriippuvuus

Läheiset ihmiset tuntevat tarvitsevansa toisiaan ja se on tervettä. On ihanteellista, jos ympärillä on ainakin kolme läheistä, joihin on positiivinen riippuvuussuhde. Heidän kanssaan on ilo tavata tai puhua puhelimessa. Ongelmat saattavat ratketa keskusteluissa ja taakat keventyvät. Uusia oivalluksia voi syntyä. Keskustelu nostaa ideat uusille tasoille, kun ne saa jalostaa jonkun läheisen kanssa. Riippuvuussuhteet ovat osa ihmisyyttä, koska ihminen on ainoana nisäkkäänä niin kauan riippuvainen ennen itsenäisyyttään ja siksi riippuvuuteen tottunut. Juridisesti ihminen on riippumaton ja vastuullinen teoistaan 18 vuoden iässä. Psykologinen riippuvuus on vasta 23-vuotiaana, koska vasta silloin aivojen otsalohko on täysin kehittynyt. Otsalohko säätelee tunneimpulssien hallintaa. Monet ovat kuitenkin riippuvuuteen koukuttuvia 23:n ikävuoden jälkeenkin. Pelkkä ikä on tässä tapauksessa vain numeroita, ja kovin monet jatkavat riippuvuuttaan monin tavoin ehkä läpi koko elämänsä. Yksi tavall

Unelmien tärkeys

Jokainen on ainakin joskus unelmoinut. Unelmat ovat saattaneet olla koko elämän kattavia visioita tai vain huomisen tapahtuman unelmointia. Unelmoiminen on tärkeää. On hyvä, jos mieli voi tuottaa tulevaisuuteen tähtääviä ajatuksia tai jopa konkreettisia tavoitteita. Unelmoiminen ei ole vain tyhjänpäiväistä haaveilua, vaan myös aivokemiaa. Unelmat antavat endorfiini- ja dopamiiniruiskeita aivoihin. Myös serotoniinin ja dopamiinin kulku aivoissa edistyy unelmien myötä. Aikamme on haasteellinen. Liian monet mustat tulevaisuudennäkymät sumentavat usean mielen. Maailma näyttää suistuneen terveiltä raiteeltaan, ja liian monet uhkakuvat täyttävät ajatukset. Ympäristön tarjotessa vain harmaan sävyjä, on vaikea ulottua omiin unelmiinsa. Tulevaisuus näyttää liian synkältä, ja omat unelmat murtuvat. Liian monet tulevaisuuden pelot valtaavat mielen. Kysymyksiä virtaa mieleen. Saanko pitää työpaikkani? Riittävätkö rahat laskuihin? Kestääkö liittoni? Pärjäävätkö lapseni? Tuleeko sota? Pahim

Sitten, kun

Sitten, kun kesäloma tulee, saan vihdoin levätä. Sitten, kun pääsen eläkkeelle, minulla on aikaa itselleni. Sitten, kun lapset kasvavat isommiksi, aion aloittaa kuntoilun. Sitten, kun saan tämän työvaiheen valmiiksi, aion käydä syömässä. Elämää on helppo lykätä. On monesti tärkeitä syitä, miksi sitä kannattaakin lykätä. Monet päälle kaatuvat tehtävät on suoritettava, ennen kuin voi tehdä jotain muuta. Sitten, kun - elämä on kiireisen ihmisen normaalia elämää. Elämän lykkääminen voi kuitenkin osoittautua raskaaksi vaihtoehdoksi. Aikaa kuluu, ja asioiden lykkäämisestä tulee tapa. On aina helppoa tuupata asioita tuonnemmaksi ja jättää kuulematta kulloisenkin hetken moninaiset tarpeet. Sitten, kun -aikaa ei ehkä koskaan tule, jos mieli tottuu lykkäämiseen. Elämän harmonia ja tasapaino saattavat väistyä sitten, kun -elämässä. Useimpien ihmisten elämä on kudelma erilaisia osa-alueita, ja niiden tarkoitus on luoda tasapainoa. Eri osa-alueet täyttävät erilaisia tarpeita ja vastaav

Pienet perheriidat – suuret syyt

Olen toiminut terapeuttina lähes neljäkymmentä vuotta. Olen tavannut yksilöiden lisäksi myös lukuisia pareja, ja tietyt asiat näyttävät parisuhteissa toistuvan. Riidat ja kinat syövät lämpöä parisuhteilta. Tunnelma latistuu, rakkaus hiipuu ja jatkuva kränääminen on voinut tuoda parin terapeutin vastaanotolle. Rakkaus on voinut kaatua joskus pikkuasioihin. Monissa parisuhteissa ja perheissä kinastellaan tai jopa tapellaan tälläkin hetkellä pienistä asioista. Onko roskapussi laitettu oikein astiaan? Onko sänky pedattu ja tehty lakanoihin sairaalataitos? Onko vessapaperirulla laitettu oikein päin telineeseen? Onko hammastahnatuubia puristettu oikein? Onko vessanpytyn kansi suljettu? Kinastelemisen aiheita riittää. Ihmiset harhautuvat tappelemaan pienistä asioista, vaikka syvemmässä analyysissä on kyse ihan muusta. On vain vaikea nähdä pienten asioiden taakse ja oivaltaa suuremmat teemat. Usein on kyse vallasta. Kuka meillä päättää? Kuka on oikeassa? Kenen säännöillä toimitaan?

Omien tunteiden omistaminen

On helppoa olla sinut positiivisten tunteiden kanssa. On riemastuttavaa tuntea onnea, iloa ja rakkautta. Ne tunteet ovat kuitenkin vain osa ihmisenä olemista. Monet kielteisiksi koetut tunteet valtaavat mielen elämän aikana useaan kertaan. Niiden kanssa kamppaileminen vie energiaa ja saattaa mielen vähintäänkin hämmennyksiin. Voisikin väittää, että ihminen on ”täydellinen” vasta, kun osaa tuntea kaikkia elämään liittyviä tunteita. Negatiiviset tunteet ovat yhtä tärkeitä kuin positiiviset. Kielteiset tunteet toimivat samoin kuin auton varoitusvalot. Ne kertovat, että jotakin on poissa tasapainosta, ehkä jotakin kriittistä on tapahtumassa. Silloin on pysähdyksen ja usein myös muutoksen aika. On tehtävä jokin korjausliike. Jokainen negatiivinen tunne on luonnollinen, ja jokaisen tunteen tarkoitus on viestiä ihmiselle jotakin merkittävää. Ihmiskäsityksemme tukee kovasti lähestymistapaa, että kaikista kielteisistä tunteista on päästävä mahdollisimman pian eroon. Jokaiselle kielteis