Tekstit

Näytetään tunnisteella alkoholismi merkityt tekstit.

Alkoholismin monet kasvot

Alkoholismia pidetään melko mustavalkoisena sairautena. Joko on alkoholisti tai ei ole. Joko on lähes siltojen alla kaiken menettäneenä tai on menestyvä ”kunnon” kansalainen. Tämä määritelmä johtaa vakavasti harhaan. Alkoholismi on paljon hienovaraisempi sairaus kuin vain sen ääripäät. Alkoholismin kehittymisessä voidaan diagnostisesti todeta kuitenkin neljä vaihetta. Ensimmäisessä alkoholi on tullut elämään tavaksi, jota toistetaan. Toisessa vaiheessa ”viina alkaa viedä” eli alkoholiriippuvuus on kehittynyt jo pinttyneeksi tavaksi, mutta ei häiritse vielä merkittävästi muuta elämää. Kolmannessa vaiheessa alkoholi on elämään kuuluva käyttäytymismalli ja tapariippuvuuden lisäksi riippuvuus on kehittynyt aineriippuvuudeksi. Se voi näyttäytyä ”tissutteluna” tai säännöllisenä alkoholin kuluttamisena. Alkoholi aineena on silloin kaapannut aivojen dopamiinijärjestelmän ja käyttäjästä tuntuu, että hänen elämänilonsa, toimintakykynsä tai luovuutensa on alkoholin varassa. Silloin puhut...