Läheisyys, etäisyys ja rajat

Kiinasta kantautuu hyviä uutisia koronan talttumisesta. Virus on kurissa, mutta nyt on ilmennyt uusi ongelma: Avioerotilastot ovat lähteneet jyrkkään nousuun. Lakitoimistot hukkuvat töihin, ”virkailijat eivät edes ehdi juoda vettä” (yle.fi, 6.4.2020). Kun uskottomuus on ollut Kiinassa suurin syy hakea avioeroa, nyt avioparit ovat riitaantuneet vakavasti muista syistä karanteenin kestettyä pitkään.

Suomessakin on poliisi todennut kotihälytystehtävien lisääntyneen hieman. Poliisin mukaan yhteydenotot tulevat kuitenkin usein viiveellä. Riitatilanteet ja väkivaltaisetkin riidat saattavat jatkua pitkään, ennen kuin hätänumeroon soitetaan. Vaikeudet kotioloissa näkyvät poikkeustilan aikana ensin piikkinä useiden järjestöjen nettipalvelujen kysynnässä. Esimerkiksi Ensi- ja turvakotien liiton chateissa on muutaman viime viikon aikana ollut yhtä paljon kuin koko alkuvuonna yhteensä (yle.fi 10.4.2020).

Vaikka niin moni toivoo enemmän perheen keskeistä laatuaikaa, eristyksissä ja jatkuvasti yhdessä oleminen on monille pareille ja perheille raastavaa. Läheisyyttä tulee liikaa, oma tila katoaa, ja läheiset alkavat käydä toistensa hermoille. Kaikki näyttäytyy kuin suurennuslasin läpi. Puolisot huomaavat toisissaan piirteitä ja tapoja, jotka ovat kyllä olleet olemassa, mutta korostuvat nyt liiaksi. Ja ne alkavat ärsyttää. 

Koronakriisi on pitkittyneen stressin tila, jossa stressihormonit suhisevat suonissa jatkuvasti. Erityisesti kortisoli jää usein kehoon koko stressin ajaksi. Kortisoli aiheuttaa ärtymystä, kiukkua ja jopa aggressiota. Ei siis ole ihme, että kun tilanteet kärjistyvät, kuullaan myös kiukkuisia ja vihasävytteisiä äänenpainoja, ja joskus käydään myös käsiksi. Ärsytyskynnys madaltuu kortisolin myötä, pienestäkin asiasta aletaan nähdä punaista. Jopa muulloin hyvinvoivat perheet voivat äityä riitelemään ja päätyä tukkanuottasille.

Kroonisesti korkea kortisolitaso ja pakotettu läheisyys ovat ilkeä yhdistelmä. Kortisolin kanssa pärjää, jos saa olla töissä toisaalla, tai poistua kodista pidemmäksi aikaa kerralla. Kortisolitasot laskevat usein jo siitä, että saa muuta ajateltavaa. Nyt monet ovat pakotettuja intensiiviseen läheisyyteen. Etäisyyttä saa vain kävelylenkillä tai lyhyellä kauppareissulla. Liiallinen ja jatkuva läheisyys vaatisi selkeämpää ja pidempää etäisyyttä vastapainokseen. 

Läheisyys-etäisyys -jännitteen sääteleminen ja tasapainottaminen ovat tässä koronan luomassa poikkeustilanteessa ensiarvoisen tärkeitä. On ymmärrettävää, että etäisyyden pitäminen on haastavaa, kun pyöritään samassa tilassa kaiken aikaa. Huoneet tuntuvat kutistuvan ja seinät tulevat liian pian vastaan. Nurkkaankaan ei pääse piiloon.

Etäisyyden ja läheisyyden säätelyssä rajojen oikeanlainen asettaminen on tärkeä taito. Rajat, jossa määritellään, mitä saa tehdä ja mitä ei, ovat usein lasten kasvatuksessa helppo tehdä. Rajojen asettaminen lapsille on myös välttämätöntä heidän turvallisuudentunteensa kehittymisen kannalta. Rajojen on myös oltava johdonmukaisia, niin ette lapsi joudu hämilleen vaihtuvien ohjeistusten kanssa. Koronaeristyksessä rajojen asettaminen myös aikuisten kesken korostuu. Nyt on niiden aika.

Rajat suojelevat psyyken koskemattomuutta. Ilkeät sanat tunkeutuvat psyyken turvarajojen sisään ja repivät haavoja sieluun. Ilkeä sana ja siitä syntyvä haava paranee kyllä, jos ilkeys tapahtuu vain silloin tällöin. Mutta kun koronakaranteenissa jatkuvasti liki olevat kortisolikiukkuiset puolisot alkavat hyppiä toistensa silmille, joko psyykkisesti tai fyysisesti, syntyy rumaa jälkeä. Yhdessäolon tunnelma voi muuttua pelottavaksi, ja silloin tuntuu, että täytyy suojautua koko ajan. Suojautuminen eristää ja etäännyttää. Ei uskalla enää olla aito oma itsensä, koska pelkää, että toinen pistää henkisellä puukolla suoraan palleaan. Rajaton suhde on kaaosta, anarkiaa ja pahoinvointia.

Rajattomuus voi johtaa myös suhteiden kietoutuneisuuteen (inmessment). Tällöin rajat ovat tulleet liian läpäiseviksi. Rajat ovat kuin harmaata sumua. Voidaan päätyä tilanteisiin, jossa tunteet sekoittuvat: Ei enää tiedäkään, onko tuntemani tunne omani, vai toisen tunne, jota hän ei nyt pysty kantamaan. Tunteen siirtäminen toiseen tapahtuu rajattomassa suhteessa tiedostamattomasti, ja siirtäminen on kuin salainen toimeksianto. Jatkuva toisen tunteiden kantaminen voi tunkeutua ikään kuin oman identiteetin sisään (projektiivinen identifikaatio). Missä ”minä” loppuu ja ”sinä” alkaa? Olenko minä sinä vai päinvastoin? Todellinen minuus vääristyy. 

Pelon kautta syntyvä etäisyys murentaa huomaamatta koko suhteen perustan. Tavoitteena olisikin etsiä ja löytää positiivinen etäisyys, joka pohjautuu kunnioitukselle. Se tuottaa arvostavaa vuoropuhelua. Sen tunnistaa siitä, että molemmat kuuntelevat aidosti ja haluavat ymmärtää toisen näkökohtia. Vuoropuhelussa sovitaan, että rajat ovat rikkumattomia ja näin säilytetään molempien henkinen ja fyysinen koskemattomuus, integriteetti. Oman tilantarpeen arvioinnissa on hyvä tuntea omat rajansa. Mitä minulle saa sanoa ja mitä ei? Miten minua saa kohdella ja miten ei? Mitä voin itse tehdä, että rajani pitävät ja koskemattomuuteni säilyy?

Jos perhe tai aviopari ei ole keskustellut näistä teemoista aiemmin, olisi välttämätöntä tehdä se nyt. Rajojen selkeys, niistä sopiminen ja sopimuksista kiinni pitäminen on parasta, mitä parisuhteissa voi tehdä. Rajat antavat suhteelle raamit, kuin astian, johon suhteen henkinen puoli voi asettua. Tulevaisuus näyttää valoisammalta ja yhteiselo saa siivet selkään.

Kommentit

Suositut tekstit

Minän puolustusmekanismit

Liiallinen vastuuntunto

Työnarkomania

Hypnoosi terapiamuotona

Kriisiä pala kerrallaan — mielen annostelumekanismit