Tekstit

Raskas lapsuus ja korjaavat kokemukset

Kuva
Liian moni joutuu lapsuudessaan kohtaamaan elämää, joka on liian rankkaa lapselle. Koti voi olla riitelevä, alkoholiongelmainen tai monin tavoin rikkonainen. Voi myös olla, että vanhemmat ovat ilman omaa syytään joutuneet esimerkiksi työttömyyden tai sairauksien takia taloudellisesti ahtaalle, ja perhe joutuu elämään köyhyyden alla. Köyhyys ja vähempiosaisuus voivat tulla lapsen kokemukseksi monella tapaa: Ei ole riittävästi ruokaa tai perheellä ei ole varaa ostaa muodin vaatimia vaatteita tai tavaroita, joita lapsen koulutovereilla on. Monet lapset joutuvat myös koulussa kiusaamisen kohteiksi. Kaikki nämä rankat elämänehdot altistavat traumatisoitumiselle lapsuudessa. Lapsen kyky hahmottaa ongelmia ja löytää niihin ratkaisuja, ovat todella rajalliset. Lapsi joutuu olosuhteiden uhriksi. Hän kärsii oikeastaan edes tietämättään tai hahmottamatta olosuhteita, joiden alaisuudessa elää. Monet syrjäytyvät tai saavat elämää rajoittavia traumoja. Mielellä on taipumus muistaa ja tois...

Alitajunnan voima

Meille kaikille kerrottiin joitakin vuosia sitten laulun sanoin, että sitä saa, mitä tilaa. Näin todella on. Tilauksen lähtöpaikkaa ei tosin kerrottu ja monet ovatkin ymmällään elämiensä kanssa: ”Enhän minä tätä tilannut!” Tilaus lähtee aina alitajuisesta mielestä. Siellä tilaukset ovat säilössä kuin marjat pakastimessa tai kellarin uumenissa ja niiden syntyperä pysyy salaisena tai ainakin unohduksissa. Jos elämä ei näytä siltä, mitä mielestään tilasi, täytyy kääntyä alitajunnan puoleen. Jokainen tilaus löytyy kyllä, mutta sitä varten joutuu hieman tutkimaan itseään. Mikä alitajuinen tilaus minulla on voimassa: Että rakastun renttuihin? Että olen jatkuvassa rahapulassa? Että minua aina petetään parisuhteissani? Että minulla ei ole luotettavia ystäviä? Että en edisty tai menesty työelämässä? Että en löydä omaa paikkaani elämässä? Hypnoosityöskentely on oivallinen apu löytää alitajuisten tilausten sylttytehtaalle ja jopa sen pakastimeen ja kellariin. Omasta historiasta löyty...

Parisuhdeviestinnän vaikeus vai helppous?

Kuva
Jo edesmennyt viestinnän professori ja aikansa guru Osmo Wiio sanoi osuvasti, että viestintä onnistuu vain sattumalta. Se kertoo siitä, kuinka vaikeaa omaa viestiä on saada perille sellaisena, kuin se on tarkoitettu ja kuinka vaikeaa viestin oikeanlainen vastaanottaminen on. Viestinnän vaikeus korostuu parisuhteissa, koska kaiken taustalla on tunnesuhde, joka on omiaan vääristämään viestintää. Viestintään ja sanoihin liittyy paljon tunnemerkityksiä ja arvolatauksia. Viestintä kelluu ikään kuin tunnesuhteen varassa. Muistan hyvin, kuinka pientä koliikkivauvaa hyssytellessäni öin ja päivin mieheni kysyi minulta: ”Paljonko kello on?” Vastasin siihen nyyhkyttäen ja tuskaisena: ”Pitäisikö minun sekin vielä tietää?” Olin tietysti stressaantunut ja lopen uupunut, joten ihan tavallinenkin kysymys sai minut pois tolaltani. Ei kuitenkaan tarvita edes koliikkivauvaa saamaan viestinnän sekaisin. Varsinkin parisuhdeviestinnässä on kyse tulkinnoista. Jokainen sana saattaa merkitä eri ...

Info kirjastani Oma menu – Ylipainon hoito hypnoosilla

Kuva
Kirja on syntynyt painoindeksien ja vyötärön ympärysmittojen puristuksissa kamppailevia ylipainopotilaita kuuntelemalla. Viiden vuoden kokemus potilaiden hypnoosihoidoista johti vääjäämättömästi johtopäätökseen, että ylipaino on riippuvuussairaus, jonka tärkein tunnusmerkki on hallinnan menetys. Riippuvuussairas ei hyödy ulkoapäin tulevista hallintayrityksistä. Länsimainen lääketiede ja hoitotraditio toteuttavat silti vielä sitkeästi ”keppiä ja vain vähän porkkanaa” -menetelmää. Hoitotyyli, joka on jokaiselle painon kanssa jojottelijalle tuttu, ei ole juurikaan auttanut pysyvään painonpudottamiseen. Hypnoosihoito tavoittaa potilaan syvemmän mielen, jolloin päästään ongelmien lähteille, korvien väliin. Riippuvuutta on hyvä hoitaa mielen uusilla ohjelmoinneilla, ja siihen hypnoosihoito tähtää. Oma menu, eli jokaisen potilaan yksilöllinen ruokavalio, syntyy hoitoprosessin aikana pakottomasti, epätoivoista hallintaa yrittämättä. Kirja ei sisällä yhtään reseptiä eikä ohjetta laih...

Petetty

Kuva
Petetyksi tuleminen on parisuhteessa aina kova kolaus. Kun tiedetään, kuinka tavallista pettäminen on, voidaan vain kuvitella, kuinka paljon tuskaa ja ahdistusta se tuottaa parisuhteissa. Se rikkoo monia liittoja peruuttamattomasti ja johtaa moniin eroihin. Petetyksi tuleminen on aina trauma ja riipaisee syvältä. Trauman syntyminen petetyksi joutumisen tilanteessa on hyvin syvä psykologinen ilmiö. Siinä tulee loukatuksi perustavanlaatuisella tavalla. Historia juontaa lapsuuteen. Lapselle syntyy hyvien olosuhteiden vallitessa luottamus sekä itseensä että muihin ihmisiin. Lapsi uskoo, jos kasvatus on ihanteellista, että hän on arvokas ja että sekä itseen että muihin voi luottaa. Perusluottamus elämään syntyy. Näiden tunteiden varassa rakennetaan nuoruutta ja aikuisuutta. Lapsi kehittää terveen ja positiivisen kuvan itsestään. Tätä kutsutaan myös positiiviseksi narsismiksi, ja sen tärkein rakentumisvaihe on noin kolmen vuoden iässä. Jokainen petetyksi tuleminen kirpaisee juur...

Rehellisyys on itsetuntemusta

Kuva
Lähes kaikilla on vahva näkemys siitä, että itse toimii rehellisesti ja luottamusta rakentavasti. Maailma on silti täynnä epärehellisyyttä, valheita, petosta ja luottamuksen puuttumista. Miten on mahdollista, että käsitys omasta rehellisyydestä korreloi niin huonosti reaalisen tilanteen kanssa? Käsitys omasta rehellisyydestä on aina vain hypoteesi, oletus, jonka varassa eletään. Totuus toisten silmin katsottuna voi olla aivan toinen, jopa raadollinen. Toisille voi olla vain niin rehellinen, kuin on rehellinen itselleen. Minuus rakentuu valitettavan useille valheille omasta itsestä. On helppoa ja joskus jopa välttämätöntä oman eheyden kannalta uskoa itsestään valheellisia ”totuuksia” ja luoda itsestään, sekä itselle ja muille, kuvaa vilpittömyydestä ja autenttisuudesta. On joskus pakko uskoa omaan hyvyyteen, vaikka tosiasiat kertoisivat toisin. Syntyy satuja, aktiivista satuilua, ja virheellisiä käsityksiä itsestä. Kukaan ei ole epärehellinen ilkeyttään. Jokaisen on oman hist...

Liian kiltti

Vastaanotolleni tuli kerran henkilö, joka oli loppuun palamisen partaalla. Hän ei ollut työnarkomaani, eikä hänellä ollut suuria ambitioita uralla etenemisen suhteen. Hän ei siis puskenut työssään, eikä pyrkinyt osoittamaan olevansa ”korvaamaton”. Hän oli yksinkertaisesti liian kiltti. Hän suostui jopa toimeksiantoihin, jotka eivät hänen työnkuvaansa kuuluneet. Hän halusi olla mieliksi ja suostui kaikkeen. Hän koki olevansa hyväksikäytetty. Kiltit ihmiset ovat suosittuja työpaikoilla. Heihin voi aina luottaa ja he suostuvat lähes kaikkeen. Kilteille kasaantuu työpöydälle liikaa tekemistä tai he joutuvat hyppelemään kuin sätkynuket toisten toiveiden mukaan. He ovat usein työpaikan pelastajia, koska heidän hyväntahtoisuuteensa varaan lasketaan. Liian kiltille tarjotaan usein lääkkeeksi EI-sanan käyttöä. Se on kuitenkin riittämätön ohje. Kun persoonallisuus on muotoutunut kiltiksi ja diplomaattiseksi, ein sanominen on yhtä vaikeaa kuin on muuttaa koko persoonallisuuttaan. Jos o...

Omat vai toisten odotukset?

Kuulin erään keski-iän ylittäneen henkilön sanovan samanikäiselle ystävälleen: ”Ihanaa olla tässä iässä, kun ei enää tarvitse välittää siitä, mitä muut ajattelevat!” Ystävykset keskustelivat tästä vapaudesta ja totesivat, että tulipa paljon hukattua elämässä aikaa toisten odotusten täyttämiseen. Milloin piti pukeutua tietyllä tavalla suhteessa ikään, milloin piti leikkauttaa hiuksensa tietyllä tavalla tietyssä iässä. He kokivat olevansa nyt vapaita. On lähes oletusarvo, että iän myötä toisten odotukset laimentuvat omia päätöksiä tehtäessä. Näin ei kuitenkaan aina ole. Vastaanotollani olen tavannut useita jo keski-iän ylittäneitä ihmisiä, jotka ovat kokeneet olevansa yhä toisten odotusten vankeja. On pitänyt suorittaa velvollisuudentuntoisesti. Ei ole ollut oikeutta edes päiväuniin, vaikka on eläkkeellä, koska on pitänyt saada aikaiseksi. On pitänyt olla kiltti tyttö tai poika, vaikka ikää on karttunut ja voisi tehdä niin kuin itse haluaa. Mutta ei: Kiellot, säännöt ja määräykset o...

Läheisriippuvuus

Läheisriippuvuus on vaikeasti määriteltävä termi ja ilmiö. Sitä on vaikea nähdä omissa suhteissaan, ja sen vuoksi sitä on vaikea purkaa. Läheisriippuvuus luo aina jännitettä ja useimmiten kielteisiä ja ahdistuneita tunteita lähisuhteisiin. Jokin tuntuu olevan vinossa, mutta ei osata nimetä, mistä on kyse. Läheisriippuvuudessa lähisuhteen minuuksien rajat ovat haalenneet. Omat ja toisen tunteet ovat menneet sekaisin. On vaikea pitää kurssia yllä oman elämänsä suhteen, jos läheisriippuvuus on astunut tuon oman kurssin päälle tai jopa hävittänyt oman elämän suunnan. Konkreettisimmillaan ja usein vakavimmillaan läheisriippuvuus näkyy alkoholistiperheessä. Yksi henkilö tai useampi henkilö juo, ja muut perheenjäsenet ovat tuon juomisen vaikutuspiirissä vahvasti siten, että se alkaa määritellä jopa heidän elämäänsä. Aletaan elää alkoholistin kautta ja hänen ehdoillaan. Kun alkoholisti tarttuu pulloon, muut ”tarttuvat alkoholistiin”, eli alkavat odottaa alkoholistin juomisen käyttäy...

Itsetunto, itsetuntemus ja ihmisten tuntemus

Ihmisenä olemisen kolme tärkeintä käsitettä menevät usein sekaisin. Itsetuntoa, itsetuntemusta ja hyviä sosiaalisia suhteita hyvän toisten tuntemisen pohjalta käytetään usein jopa toistensa synonyymeinä. Kyse on kuitenkin aivan eri asioista näiden ihmisenä olemisen kolmen teeman kohdalla. Itsetunto on tervettä luottamusta itseen siten, ettei itseä tarvitse yli- eikä alikorostaa. Itsetuntemus on taas oikeaa tietoa siitä, miten toimii erilaisissa tilanteissa, minkälaisia tunteita tuntee ja osaa nimetä ne. Itsetuntemus liittyy myös omien rajojen tuntemiseen: missä itse alkaa ja missä se päättyy. Ihmisten tuntemus taas liittyy erilaisuuden ymmärtämiseen ja parhaimmillaan erilaisten ihmisten kunnioittamiseen. Kaikki nuo termit ovat kykyjä, joita jokainen ihminen tarvitsee. Syntyy hyvää vuorovaikutusta ja hyviä ihmissuhteita, jos nuo kaikki kolme ihmisenä olemisen suurta teemaa ovat terveellä pohjalla. On onnellista, jos ihmisellä on hyvä itsetunto. Se tarkoittaa hyvää ja myönteis...