Info kirjastani Oma menu – Ylipainon hoito hypnoosilla

Kirja on syntynyt painoindeksien ja vyötärön ympärysmittojen puristuksissa kamppailevia ylipainopotilaita kuuntelemalla. Viiden vuoden kokemus potilaiden hypnoosihoidoista johti vääjäämättömästi johtopäätökseen, että ylipaino on riippuvuussairaus, jonka tärkein tunnusmerkki on hallinnan menetys.

Riippuvuussairas ei hyödy ulkoapäin tulevista hallintayrityksistä. Länsimainen lääketiede ja hoitotraditio toteuttavat silti vielä sitkeästi ”keppiä ja vain vähän porkkanaa” -menetelmää. Hoitotyyli, joka on jokaiselle painon kanssa jojottelijalle tuttu, ei ole juurikaan auttanut pysyvään painonpudottamiseen.

Hypnoosihoito tavoittaa potilaan syvemmän mielen, jolloin päästään ongelmien lähteille, korvien väliin. Riippuvuutta on hyvä hoitaa mielen uusilla ohjelmoinneilla, ja siihen hypnoosihoito tähtää. Oma menu, eli jokaisen potilaan yksilöllinen ruokavalio, syntyy hoitoprosessin aikana pakottomasti, epätoivoista hallintaa yrittämättä. Kirja ei sisällä yhtään reseptiä eikä ohjetta laihtumiseen, vaan se keskittyy ymmärtämään riippuvaista. Kirjassa on runsaasti esimerkkejä potilastapauksista, joissa on muuttunut, ei vain syömiskäyttäytyminen, vaan jopa koko elämä.

Kirja on suunnattu erityisesti ylipainoisille: On aika lopettaa itsensä syyllistäminen. Kirja tarjoaa täysin uuden lähestymistavan ylipainoon ja antaa ylipainoiselle synninpäästön. Kirja antaa myös terveydenhuollon ammattilaisille uusia näkökulmia ja valmiin menetelmän hypnoosi- ja suggestoterapeuteille.

Kommentit

Suositut tekstit

Minän puolustusmekanismit

Liiallinen vastuuntunto

Toistamispakko

Kriisiä pala kerrallaan — mielen annostelumekanismit

Työnarkomania