Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2025.
Kuva
Itsemurha ja läheisten tuska Suomessa tehdään noin kaksi itsemurhaa päivässä, 750 vuodessa Mieli ry, (https/mieli.fi 2024). Itsemurhayriyksiä tehdään 10 -30 000 vuodessa (www.surunauha.net). Eurooppalaisessa vertailussa Suomi sijoittuu tilaston keskivaiheille. Koko maailman mittakaava on musertava: Joka vuosi noin miljoona ihmistä päättää elämänsä oman käden kautta.   Itsemurhia on vaikea tilastoida, koska kaikki itsemurhat eivät raportoidu. Omaisille ei soiteta ja kerrota, että lapsesi on tehnyt itsemurhan, vaan ”poikasi auto joutui toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastaantulevien kaistalle.” Ei ilmoiteta, että ”poikasi tappoi itsensä hukuttautumalla”, vaan ”hän hukkui uintireissulla.”  Kuolinsyyt eivät selviä ehkä koskaan. Esimerkeissä kuolleet ovat poikia tärkeästä syystä. Viime vuosina erityisesti nuorten miesten itsemurhatilastot ovat synkistyneet.    Jokaisella itsemurhan tehneellä ja myös sitä yrittäneellä on minimissään noin kolme, useammin kuite...