Yksinäisyys ei tapa

Ihmisen yksi perustarve on kuulua yhteen. Jokainen on jossain vaiheessa käyttänyt ehkä paljonkin energiaa löytääkseen itselleen viiteryhmän, johon voi samaistua ja saada tunteen kuulumisesta joukkoon. On hankittu kumppani, perhe, ja on löydetty sosiaalisuutta tarjoavia harrastuksia. Työyhteisökin on tarjonnut parhaimmillaan yhteen kuulumisen tunteen ja ryhmän, johon voi liittyä.

Monet ovat kuitenkin valinneet yksinäisyyden elämäntavakseen ja voivat silti hyvin. Olisi kohtuutonta ajatella, että kaikki yksinäiset olisivat hengenvaarassa. On paljon ihmisiä, jotka ovat luonnostaan introverttejä eivätkä edes kaipaa seuraa, vaan kokevat sosiaalisuuden välttämättömänä pahana. Olen tavannut ihmisiä, jotka kokevat ihmisetn kanssa olemisen kovin raskaana ja haluavat yksinäisen lepohetken aina ”pakkososiaalisuuden” jälkeen.

Yksinäisyys voi olla tunnetta, että on pudonnut ulos kaikesta tärkeästä esimerkiksi eläkkeelle jäämisen jälkeen, vaikkakin yksinäisyys ei katso ikää. Nykyään nuoretkin voivat pudota tyhjän päälle ilman opiskelupaikkaa tai ilman viiteryhmää. Nuorten syrjäytyminen on kasvussa. Nuorten itsemurhat ovat lisääntyneet.

Erityisesti vanhuksille järjestetty ystävä-toiminta voi olla yksinäiselle todella arvokasta. Onhan silloin edes joku päivä tai kellonaika, jolloin voi olla sosiaalinen ja tuntea kuuluvansa ihmisyhteisöön ainakin sen hetken. On tärkeää saada tuolloin kuunnella ja tulla kuulluksi ja käydä keskusteluja vaikka vain säästä. Joku toinen on läsnä. Mutta kaikki eivät sitäkään hetkeä kaipaa, vaan viihtyvät erinomaisen hyvin yksikseen.

Yksinäisyydessä voi toki kokea myös alakuloa, aloitekyvyn puutetta, ja voi olla, ettei keskittyminenkään ehkä ole parhaassa vireessään. Mikään ei huvita, elämänilo on kateissa. Ihminen voi passivoitua merkityksen puutteesta. Nämä tunteet on tärkeitä havainnoida, koska ne ovat masennuksen oireita ja toisin kuin yksinäisyys, masennus voi tappaa. Jos masennus on päässyt syntymään, sitä pitää hoitaa. Jos uskotaan, että yksi ihmiskontakti silloin tällöin hoitaa masennusta, on menty harhaan. Masennus pitää hoitaa sairaudentilana aina. Niin tärkeää kuin ystävätoiminta onkin, se voi pahimmillaan piilottaa masennuksen, jolloin se jää hoitamatta.

Mikäli kokee edellä mainittuja oireita ja sen lisäksi on ehkä vielä ruokahaluttomuutta ja univaikeuksia, pitää hakeutua hoitoon. Jos ei oikein keksi syitä, minkä vuoksi nousisi aamulla vuoteesta ylös, tilanne on jo vakava. On otettava huomioon tosiseikka, että eläkeläisten määrä on hurjassa kasvussa ja siten myös yksinäisten eläkeläisten määrä kasvaa koko ajan. Jos emme puutu heidän masennukseensa heti, sillä voi olla tuhoisat seuraukset. Eläkkeellä olevien ja vanhusten itsemurhaluvut ovat nousseet hälyttävästi. Siihen pitää puuttua.

Hoidettu masennus palauttaa virkeyden, aloitekyvyn ja halun löytää merkityksiä elämään. Merkitykset eivät aina ole sosiaalisia, vaan meihin mahtuu myös ihmisiä, jotka keksivät elämälleen merkityksiä, vaikka ovatkin yksin. Yksinäisyyskin on silloin selätettävissä sosiaalisia kontakteja lisäämällä, jos niitä kaipaa. Masennus vaatii ymmärtäväisen lääkärin tai terapeutin, jonka kanssa yksinäisyyden tunteen syitä on turvallista käydä läpi. Joskus lääkehoitokin on tarpeen. Tärkeintä on hakea apua.