Jos, niin

Jossittelu on tavallista. Itseään kuunnellen voi jopa yllättyä siitä, kuinka usein jossittelee.

Jos olisi parempi ilma, voisin mennä kävelylenkille. Jos olisin hoikempi, jaksaisin enemmän. Joskus jossittelu kohdistuu toiseen: Jos sinä olisit ymmärtäväisempi, avioliittomme olisi onnellinen. Jos olisit siistimpi, minun ei tarvitsisi aina nalkuttaa jättämästäsi sekasotkusta.

Katselin juuri jonkun lataamaa videota facebookista. Siinä nuori neito lyhytkasvuisena ja ilman käsiä soitti pienikokoista kosketinsoitinta varpaillaan ja lauloi jumalaisesti. Hän ei ollut jossitellut, vaan käyttänyt potentiaalinsa fyysisistä hankaluuksistaan huolimatta. Hän ei ollut jäänyt sohvan nurkkaan tuntien, että hän on vajavainen. Jos-sana ei kuulunut hänen sanavarastoonsa.

Ihan hävetti tuota esitystä katsoessa. Kuinka monta kertaa onkaan itse jossitellut? Jos sitä tai tätä, niin sitten voisin, on monen ihmisen elämän energiavuoto. Jossittelu siirtää kokemisen ja tekemisen tulevaisuuteen ja tekee siitä ehdollisen. Jossittelu lyö jarrut päälle. Ehdollinen elämä ei ole oikeata, aitoa elämää. Siinä sälytetään elämisen vastuu itsen ulkopuolelle ja odotetaan jotakin itsen ulkopuolella tapahtuvan, ennen kuin ryhdytään toimeen.

Yksikin jos voi olla liikaa. Jokainen jos siirtää vastuunottamista tuonnemmaksi. Jos on tekosyy, jonka varjolla voi tehdä oikeastaan mitä vain. Jos olisit ollut rakastavampi, minun ei olisi tarvinnut pettää. Jos olisit ollut kiltimpi, minun ei olisi tarvinnut lyödä. Näin vastuu omista tekemisistä siirretään toisen niskoille raaoistakin teoista.

Jossittelun purkaminen alkaa itsestä. Missä asioissa jossittelen? On tärkeää huomata itsessään kaikki jos-niin, ajatukset ja käyttäytymiset. Niitä on usein paljon ja niitä on syytä analysoida itsessään. Mihin tarvitsen jos-tekosyitä? Mitä vastuita pyrin välttelemään? Mitä tapahtuisi, jos JOS olisi jo tapahtunut? Mikä muuttuisi? Eläisinkö onnellisempaa elämää?