Minän puolustusmekanismit

Ihminen ilman puolustusmekanismeja on kuin lastu valtameressä, täysin suojaton ympäristönsä armoilla. Jokainen on onneksi jo lapsuuden kasvun myötä rakentanut itselleen suojamekanismit, joiden tarkoitus on pitää kokonaisuus eheänä. Puolustusmekanismien aihiot syntyvät jo aivan vauvasta lähtien, ja kehittyvät edelleen kasvun myötä. Noin 23-vuotiaana ihmisen psyyke on, tai sen tulisi olla ”valmis”. Jatkuvaa kehittymistä toki tapahtuu koko elämän ajan, mutta tuon 23-vuoden iän on psykologian piirissä todettu olevan ensikehityksen tietynlainen päätepiste: Silloin ihmisen katsotaan olevan psyykkisesti täysikäinen. Silloin viimeiseksi kehittyvä etuaivolohkokin on teoriassa valmis. Etuaivolohko säätelee herkimpää tunnekäyttäytymistä ja esimerkiksi impulssien kontrollia ja mahdollistaa aikuiselle tyypilliset, kypsät ja terveet reaktiot ja käyttäytymismallit.

Ihmisen psyykkiset puolustusmekanismit kehittyvät toistensa päälle varhaislapsuudesta lähtien. Ne ovat kuin rappuset, joita pitkin päästään ylöspäin kohti eheää aikuisuutta. Varhaiset portaat kuuluvat usein lasten käyttäytymiseen ja hienovaraisemmat mekanismit ovat taas aikuisten aluetta. Lapsi kiukuttelee ja saa raivokohtauksia, aikuinen ei toivottavasti enää. Lapsi kieltää joidenkin asioiden tapahtuneen, koska hän pystyy vielä eristämään ne mielestään. Aikuisena kieltäminen ei enää välttämättä onnistu. Aikuinen tietää tekonsa ja niiden seuraukset, suhtautuu asioihin niitä objektiivisesti tarkkaillen ja arvioiden.

Pienten lasten tyypillisimmät puolustusmekanismit ovat kieltäminen, omnipotenssi, eli kaikkivoipaisuus ja splitting eli halkominen. Kieltäminen on helppo ymmärtää: lapsen mieli vain sulkee pois asioita, joita ei pysty käsittelemään, eli lapsen mieli ajattelee, että niitä ei ole olemassa.

Omnipotenssi taas on sopiva mekanismi positiivisen narsismin kehitysvaiheessa. Lapsi istuu korkealla syöttötuolissaan ja näkee ympäristön pyörivän ympärillään. Hän kokee tuolloin oikeutetusti, että koko maailma pyörii hänen ympärillään. Hän kokee olevansa kaikkivoipa. Vain pieni ele tai sormen ojennus saa lähipiirin tanssimaan oman mielen mukaan ja se onkin tärkeä kokemus kolmivuotiaalle, jotta hän saa myöhemmin hyvän, positiivisessa mielessä narsistisen itsetunnon. Kukaan ei voi aikuisuudessakaan ajaa hänen omien, syvimpien toiveidensa yli, hän osaa asettaa rajat oikeisiin kohtiin ja osaa myös pitää itseään arvokkaana.

Splitting eli halkominen on taas mustavalkoisuutta, joka on lapsuudessa tyypillistä. Jotkut asiat ovat kerrassaan hyviä ja jotkut taas voivat olla kerrassaan pahoja. Äiti voi yhtenä hetkenä olla täydellisen hyvä ja toisena hetkenä täydellisen paha riippuen lapsen havainnoista ja tunnetiloista. Halkomisen kohteina voivat olla myös muut perheenjäsenet ja aivan kaikki lapsen ympäristössä, myös tavarat ja lelut.

Hieman myöhemmän kehitysvaiheen mekanismi on taas projektio eli heijastaminen, jolloin lapsi sijoittaa omat tunteensa ikään kuin itsensä ulkopuolelle ja asettaa toiset omien tunteidensa kantajiksi. Hän näkee asioita itsensä ulkopuolella ikään kuin valkokankaalle heijastettuina ja voi siten asettaa muut vastuuseen omista tunteistaan.

Aikuisen, kehittyneen yksilön pääasialliset puolustusmekanismit ovat useimmiten torjunta eli halu lykätä ikäviä asioita tuonnemmaksi. Torjunta muistuttaa kieltämistä, mutta on sen lievempi muoto. Mieli tietää, että jotakin on torjuttu, eli kieltäminen ei ihan kokonaan enää onnistu.  Tavallinen puolustusmekanismi on myös reaktionmuodostus, jolloin esimerkiksi ”väärä tunne” pyrkii esiin. Oikein vaikean paikan tullessa eteen nauraa eikä itke, eli tuntee jotain muuta tunnetta kuin tilanteeseen sopivaa. Nauraminen hautajaisissa on tästä klassisin esimerkki. Sublimointi on myös aikuista toimintaa, mikä tarkoittaa esimerkiksi hyvänolon tarpeen muuttamista muuhun muotoon tai sen oikea-aikaista lykkäämistä sopivampaan ajankohtaan.

Mitä enemmän ihminen pystyy tiukan paikan tullen käyttämään aikuismaisia, kehittyneitä puolustusmekanismeja, sitä terveempi hänen voidaan olettaa olevan. Kaikki puolustusmekanismit ovat luonnollisia ja hyviä, kunhan ne liittyvät oikeaan ikäkauteen. Ihmismielen häiriöiksi luokitellaan monet psyyken tilat, joissa lapsuudenajan epäkypsät puolustusmekanismit ovat jääneet päälle. Näemme valitettavasti kaiken aikaa esimerkkejä siitä, että lapsuuden aikaan luonnolliset puolustusmekanismit ovat käytössä vielä aikuisillakin. Liian monet aikuisetkin kieltävät, luulevat olevansa kaikkivoipia ja halkovat asioita hyviin ja pahoihin. Monet projisoivat kaiken aikaa. Pahimmillaan tapahtuu projektiivinen identifikaatio, eli projektion kohteena oleva alkaa käyttäytyä projektion mukaisesti. Silloin hän suostuu, ei vain olemaan projektion kohteena, vaan myös toimimaan kuten projektio ”sanelee”. Tämä on erityisen tyypillistä alkoholistiperheissä. Mies juo ja syyttää siitä ”hullua akkaansa”. Vaimo alkaa ”hulluksi akaksi” projektion mukaisesti. Varhaisten puolustusmekanismien käyttö aikuisena luo siis valtavasti ongelmia.

Perheet hajoavat kieltämisen vuoksi. Jompikumpi kieltää vallitsevat ongelmat eikä yksinkertaisesti suostu eikä pysty näkemään niitä. Narsismiin sairastuneet ihmiset luulevat olevansa kaikkivoipia. Lapset katselevat sivusta, kun vanhemmat käyttävät projektiota riidellessään. Aikuiset ihmiset halkovat, eli asettavat lähipiirinsä hyvien ja huonojen karsinaan niiden vaihdellessa kontrolloimattomasti. Jonakin päivänä ystäviä kehutaan, jonakin haukutaan maan rakoon. Vanhat, lapsuuteen kuuluvat puolustusmekanismit siis vellovat aikuistenkin elämässä. Väärin ajoitetut selviytymiskeinot eivät kuitenkaan ratkaise ongelmia vaan lisäävät niitä. Lähes jokaisessa riitaisassa ja raastavassa avioerossa varhaiset puolustusmekanismit ovat olleet käytössä.

Omia puolustusmekanismejaan on mahdollista tarkastella objektiivisesti, ikään kuin itsensä ulkopuolella. Miten reagoin eri tilanteissa? Käytänkö aikuisia puolustuskeinoja? Olenko taantunut ja käytänkö lapsuudenaikaisia hallintamenetelmiä?

Onneksi ihminen on syvimmältä luonnoltaan jatkuvasti kehittyvä olento. Iän ja elämänkokemusten karttuessa ihmisellä on taipumus päästää vihdoin irti varhaisista ja toimimattomista menetelmistään. Ihminen pystyy oppimaan virheistään. Se tieto on lohdullinen. Kaikki alkaa kuitenkin itsetuntemuksesta. On suostuttava katsomaan peiliin hieman tarkemmin. Sieltä löytyy totuus, jos on tarpeeksi nöyrä. Kasvu on mahdollista aina. Elämä voi kummasti keventyä itsetuntemuksen ansiosta.