Parisuhteen hoitaminen

Kun parisuhteen valoja vannotaan, uskotaan romanttisen ja pilvissä leijumisen tunteen kestävän ikuisesti. Olen tavannut vuosikymmenien aikana vastaanotollani lukuisia pareja, jotka ovat tulleet hoitoon, koska auvoisuus ei ole säilynyt ja riidat ovat kaataneet monet unelmat.

Kokemukseni mukaan pahin parisuhteen vihollinen on arki. On itsestään selvää, että arki tulee parisuhteeseen vääjäämättä, varsinkin ruuhkavuosina, jolloin pääasiallinen fokus ovat lapset ja heistä huolehtiminen. Parisuhde jää varjoon. Mutta olen tavannut myös lapsettomia pareja, joiden arki on syönyt suhteen huolimatta siitä, kuinka positiivisesti latautunut suhde on alussa ollut.

Arki tarkoittaa rutiinia, tekemisen pakkoja, suorittamista ja kaavamaisuutta. Se hiipii hiljalleen kaikkiin parisuhteisiin. Puhutaan usein parisuhteen hoitamisesta, mutta harvoin kerrotaan, mitä se tarkoittaa. Parisuhteen hoitaminen tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että arjesta huolimatta fokus siirretään säännöllisesti parisuhteeseen. Parisuhteessa on vain kaksi jäsentä, ja heidän keskinäisen yhdessä olemisensa laatu riippuu suoraan siitä, kuinka paljon parilla on yhteistä aikaa ja halua tehdä molemmille toivottuja asioita.

Voi tuntua siltä, ettei parisuhteen hoitaminen ole kovinkaan tärkeää, koska esimerkiksi lasten hoitaminen vie arjesta kaiken ajan. Lasten hoitaminen on toki tärkeää, mutta jos parisuhde ei kanna, lasten hyvä kasvattaminenkin vaarantuu. Vain hyvän parisuhteen päälle voi rakentua hyvä perhe ja perheen arkikin.

Vanhemmat voivat tuntea syyllisyyttä ottaessaan itselleen aikaa. Syyllisyyden toivoisi kuitenkin väistyvän sen tiedon tieltä, että parisuhteen hoitaminen on kaikkien etu. On tärkeää viettää joskus aikaa ilman lapsia tai muita velvollisuuksia ja suorittamispakkoja.
Mitään ihmeellistä ei tarvita: Joskus kynttiläillallinen riittää, tai vaikka elokuvissa käynti kuin seurusteluaikana. Yhteinen kävelylenkki käsi kädessä tai vaikka viinilasillinen kaupungilla ovat oivia tapoja hoitaa parisuhdetta. On hyvä palata suhteen alkuun ja muistella, mitä seurusteluaikojen auvoisina hetkinä tapahtui ja toistaa niitä tekemisiä tai olemisia. Niistä kannattaa pitää kiinni.

Erotiikan ylläpitäminen on myös tärkeää. Seksuaalisuus on tärkeä osa parisuhdetta ja siihenkin kannattaa panostaa. Jos kuljetaan päivät pitkät verryttelyhousuissa ja vanhassa t-paidassa, erotiikka ei saa tarvitsemiaan virikkeitä. Virikkeetön arki tappaa erotiikan. Seksuaalisuus vaatii luonnostaan ärsykkeitä, eikä kauhtunut asu sitä välttämättä luo. Kyse ei ole ulkonäkökeskeisyydestä, vaan halusta antaa parisuhteen osapuolena eroottisia signaaleja. Seksikkäät alusvaatteet, hieman enemmän panostusta pukeutumiseen saa jo ihmeitä aikaan. Jos erotiikka ja seksuaalinen vetovoima katoaa suhteesta, eletään kuin kämppäkaverit, eikä se ole hyvä pohja kenenkään kannalta.


Pienikin panostus on panostus parempaan. Se ei vaadi paljon, mutta antaa sitäkin enemmän. Arvosta parisuhdettasi ja tarjoa toiselle jotakin arjen vastapainoksi. Tulet huomaamaan laatueron hyvin pian!

Kommentit

Suositut tekstit

Minän puolustusmekanismit

Liiallinen vastuuntunto

Toistamispakko

Kriisiä pala kerrallaan — mielen annostelumekanismit

Työnarkomania