Itsetunto, itsetuntemus ja ihmisten tuntemus

Ihmisenä olemisen kolme tärkeintä käsitettä menevät usein sekaisin. Itsetuntoa, itsetuntemusta ja hyviä sosiaalisia suhteita hyvän toisten tuntemisen pohjalta käytetään usein jopa toistensa synonyymeinä. Kyse on kuitenkin aivan eri asioista näiden ihmisenä olemisen kolmen teeman kohdalla.

Itsetunto on tervettä luottamusta itseen siten, ettei itseä tarvitse yli- eikä alikorostaa. Itsetuntemus on taas oikeaa tietoa siitä, miten toimii erilaisissa tilanteissa, minkälaisia tunteita tuntee ja osaa nimetä ne. Itsetuntemus liittyy myös omien rajojen tuntemiseen: missä itse alkaa ja missä se päättyy. Ihmisten tuntemus taas liittyy erilaisuuden ymmärtämiseen ja parhaimmillaan erilaisten ihmisten kunnioittamiseen.
Kaikki nuo termit ovat kykyjä, joita jokainen ihminen tarvitsee. Syntyy hyvää vuorovaikutusta ja hyviä ihmissuhteita, jos nuo kaikki kolme ihmisenä olemisen suurta teemaa ovat terveellä pohjalla.

On onnellista, jos ihmisellä on hyvä itsetunto. Se tarkoittaa hyvää ja myönteistä käsitystä itsestä. Itsetunnon perusta on jo lapsuudessa luotu. Jos vanhemmat ovat voineet rakastaa ehdoitta ja heillä on ollut myönteinen vuorovaikutus lapsen kanssa, hyvä alusta itsetunnolle syntyy. Näin ei valitettavasti ole. Monilla on jopa ahdistavia tunteita herättänyt lapsuus, ja itsetunto on voinut jäädä heikoksi.

Hyvä itsetunto näyttäytyy kykynä luottaa itseensä myös elämän tiukoissa paikoissa. Kyse on silloin itseluottamuksesta, jonka perusta on hyvä itsetunto. Se on tietoa siitä, että osaa, kykenee, voi oppia ja kehittyä. Itsetunto ei ole tunnetta siitä, että on ”valmis” ihmisenä, vaan alati uutta oppiva ja siten itseään jatkuvasti laajentava. Itsetunto voi olla myös yli- tai alikorostunut. Ylikorostunut itsetunto saattaa viitata narsismiin ja alikorostunut itsetunto voi ennustaa masennuksen riskiä.

Itsetuntemus taas tarkoittaa kykyä ”nähdä itsensä sisään”, kykyä introspektioon. Itsensä hyvin tuntevalla on usein terve kyky tutkiskella itseään ja oppia tietämään, miten itseys on rakentunut. Se tarkoittaa oman käyttäytymisensä tuntemista ja kykyä ennakoida omat reaktionsa erilaisissa tilanteissa. Se on kuin maiseman kartta, jonka tuntee hyvin, ja jossa osaa liikkua. Silloin on itselleen tuttu.

Toisten ihmisten tuntemus vaatii hyvää psykologista silmää ja usein myös kykyä kuunnella. Tiedänkö, miten erilaiset ihmiset toimivat ja mitä heiltä voi odottaa? Ihmiset ovat hyvin monessa asiassa erilaisia: He käyttäytyvät erilailla kuin itse käyttäytyisi erilaisissa tilanteissa. Heillä voi olla vallan erilaiset arvot, jotka ohjaavat heidän toimintaansa. Heillä voi olla hyvinkin erilaiset tarpeet kuin itsellä. Kuuntelemalla ja arvostamalla erilaisuutta viisaus toisten ihmisten käyttäytymisestä lisääntyy huimasti.

Kaikki nuo kolme ihmisenä olemisen teemaa: itsetunto, itsetuntemus ja toisten ihmisten tuntemus alkaa katsomalla peiliin. Itsetuntoa ja itsetuntemusta tulee kehittää ensin, koska on mahdotonta ”kehittää” toisia. Peiliin katsomalla löytyy oman itsen tarkka kuva, joka auttaa eteenpäin positiivisesti kaikissa ihmissuhteissa.



Kommentit

Suositut tekstit

Minän puolustusmekanismit

Liiallinen vastuuntunto

Toistamispakko

Kriisiä pala kerrallaan — mielen annostelumekanismit

Työnarkomania