Mustasukkaisuus

Neljän vuosikymmenen aikana olen tavannut vastaanotollani useita pariskuntia, joiden pulmana on ollut mustasukkaisuus. Parit ovat ehkä hakeutuneet terapiaan jonkin muun syyn vuoksi, mutta todelliseksi ongelmaksi onkin määrittynyt mustasukkaisuus. Mustasukkaisuus voi tärvellä ja repiä suhteen aivan palasiksi, ja niistä kriiseistä ei ole helppo toipua varsinkaan jos mustasukkaisuus vain jatkuu.

Terapiassa on voinut käydä ilmi, että toinen parin osapuoli kyttää ja seuraa partneriaan aina, kun tämä ei ole paikalla. ”Olin katselemassa uutta pesukonetta”, voi mustasukkainen väittää ajellessaan partnerinsa työpaikan ohi kymmeniä kertoja päivän aikana huolimatta siitä, ettei yhtään pesukoneita myyviä liikkeitä ole lähimaillakaan. Mustasukkainen siis kieltää tekonsa, sekä toiselta että itseltään. Hän ei koe olevansa mustasukkainen. Hän voi jopa väittää vain olevansa toisesta kiinnostunut ja rakastava, vaikka mustasukkaisuudessa ei ole lainkaan kyse rakastamisesta, vaan jostakin aivan muusta.

Mustasukkaisuus on vakava mielen häiriö. Siinä parisuhteen toisen osapuolen omistamisenhalu tulvii yli äyräiden ja joskus on kyse siitä, että molemmat ovat liiallisen mustasukkaisia toisistaan. Ongelma on pohjimmiltaan pakonomainen tarve hallita toista. Se voi saada äärimuotoja: Toinen saattaa vaatia selitystä jokaiselle erillään vietetylle sekunnille. Mustasukkainen haluaa soittaa koko ajan tai lähetetään tekstiviestejä silloin, kun partneri on toisaalla. Hän haluaa ”olla paikalla” vaikka toinen olisi poissa.
Jokaisesta itsenäisesti tehdystä kauppareissusta voi tulla järkyttävä riita. Mustasukkainen tivaa: ”Miksi olit niin kauan, ketä tapasit tai katsoitko muita ihmisiä kiinnostuneesti?”

Useimmiten mustasukkaisuudelle ei ole ”järkevää” selitystä, kuten esimerkiksi tieto siitä, että toinen osapuoli on uskoton, tai että hänellä on kiikarissa ”joku toinen” tai jotakin muuta parisuhdetta uhkaavaa. Mustasukkaisuus syntyy mustankipeän päässä ja usein ilman  mitään faktatietoa siitä, miten asiat oikeasti ovat. Mustasukkainen voi kehitellä mielessään uskomattomia teorioita toisen petollisuudesta, mutta teoriat ovat tuulesta temmattuja ja usein epärationaalisia. Kyttäyksen alainen ei edes pystyisi pitämään mitään ”peliä” muiden kanssa kontrollin alla.

Mustasukkaisen kohteeksi joutuva elää valtavan paineen alla. Hän yrittää selittää ja vakuutta mustasukkaiselle, ettei mustasukkaisen ajatuksille ja käyttäytymiselle ole mitään perusteita. Hän joutuu mukaan mustasukkaisen peliin: Hän ilmoittaa itsestään joka käänteessä, laskee minuutteja töistä kotiin tuloon siinä pelossa, että kotiin tullessa saattaa jo raivokohtaus olla tulossa. Mustasukkaisen kohde joutuu väkisinkin kaventamaan elämäänsä.

Mustasukkaisuutta ei voi kovin helposti hoitaa. Hän on ”uskossaan” kovin vankkumaton, eikä edes terapiatilanteessa pysty sairauttaan myöntämään. Mustasukkaisen kohteena olevan tunteet ja pelot eivät häntä kiinnosta, koska mustasukkainen kokee olevansa oikeassa. Hän ei tajua, että ketään ei voi kontrolloida sekunti sekunnilta, eikä ketään pitäisikään kontrolloida. Se ei ole parisuhteen terve luonne. Mustasukkaisen hallitsemisen tarve on kuitenkin niin voimakas, että hän pystyy rentoutumaan ja olemaan ihmisiksi vain silloin, kun pariskunta on fyysisesti yhdessä. Silloin hän onkin mitä miellyttävin kumppani ja se saattaa hämäännyttää mustasukkaisen kohteen tunteita: Onko tämä mies/nainen todella se sama ihminen, joka kyttää minua aina, kun olen poissa?

Vakavan mustasukkaisen parin kannattaisi siis ajatella eroa yhtenä ratkaisuna. Mustasukkaisuus ei parane, eikä se heikkene ajan myötä, vaan pahenee. Ei ole mitään, mitä mustasukkaisuuden kohde voisi tehdä, jotta toinen vakuuttuisi mustasukkaisuuden turhuudesta. Mustasukkaisuudessa on usein kyse narsistisesta vauriosta ja hallinnan puolustusmekanismista. Niitä on hyvin hankala hoitaa saati parantaa. Kyse on mielen varhaisista kehityshäiriöistä, jota parisuhteessa ei voi ”terapoida” ja hankalaa sen parantaminen on terapiassakin.


Mustasukkaisuuden kohde ei pääse välttämättä eroon edes lopettaessaan parisuhteen. Voi olla, että siinä joutuu päätymään jopa poliisin apuun ja esimerkiksi lähestymiskiellon hankkimiseen. Mustasukkainen kun ”omistaa” partnerinsa myös eron jälkeen. Tärkeintä on siis hakea itselleen apua ja yrittää itse toipua vankilassa elämisestä. Tuo häkki on niin pieni, vaikka olisi ollut kuinka kultainen.

Kommentit

Suositut tekstit

Minän puolustusmekanismit

Liiallinen vastuuntunto

Toistamispakko

Kriisiä pala kerrallaan — mielen annostelumekanismit

Työnarkomania