Henkinen väkivalta

Henkinen väkivalta on aina vakavaa. Se jättää syvät arvet mieleen, vaikkei ulkoisia väkivallan merkkejä olekaan. Fyysisenkin väkivallan psyykkiset arvet ovat syviä, eivätkä hevin parane. Henkinen väkivalta käyttää nyrkkien sijaan sanoja: nalkuttamista, haukkumista, vähättelyä, tuomitsemista ja alistamista. Henkisen väkivallan harjoittajalla on vahva tarve olla oikeassa ja saada muutkin toimimaan omien mittapuiden mukaan.

Henkisen väkivallan harjoittaja saattaa olla mitä hurmaavin ihminen suhteen alussa. Ei tunnu olevan mitään pelättävää. Väkivallan uhri tottuu vähättelyyn vaivihkaa. Hän alkaa tuntea olevansa riittämätön pieni pala kerrallaan. Kun henkinen väkivalta kaappaa suhteen, uhri kokee olevansa riittämätön, huono ja tarpeeton – mikä olikin henkistä väkivaltaa käyttävän tavoite. Henkistä väkivaltaa käyttävän tavoite on aina toisen alistaminen ja hyppyyttäminen oman pillin mukaan.

Henkisen väkivallan uhri ei välttämättä heti huomaa olevansa väkivallan kohteena. Psyykkinen väkivalta hiipii suhteeseen ikään kuin salaa. Erään hoitamani pariskunnan mies sai raivokohtauksia jo siitä, ettei aamupalapöytään tuotu lehti ollut oikein taiteltu. Jos pyykki oli viikattu kaappiin vääränlaisesti, se johti laajamittaiseen haukkumiseen. Henkinen väkivalta näkyykin usein pienissä asioissa, elämän yksityiskohdissa. Se kertoo henkisen väkivallan käyttäjän usein pikkumaisesta luonteesta tai hänen pakkoneurooseistaan. Hänen egonsa ja tarpeensa vievät kaiken tilan suhteesta. Hänen elämänsä menee vinoon, jos hänen asettamiaan sääntöjä ei noudateta. 

On vaikeaa taistella vastaan, jos kokee olevansa riittämätön ja huonompi. Uhri alistuu pikkuhiljaa kohtaloonsa, eikä huomaa oman elämänsä kapeutumista. Koska väkivallan fyysisiä muotoja, nyrkkejä ja iskuja ei käytetä, henkinen väkivalta jää ensin huomaamatta. Tilanne voi jatkua pitkäänkin, ja henkisen väkivallan uhri ei oikeastaan huomaa muuta kuin oman henkisen hyvinvointinsa huononemisen.

Tilanne voi ajan myötä johtaa vakaviin seurauksiin, jolloin henkisen väkivallan käyttäjälle pitää asettaa rajat. Ketään ei saisi hyppyytellä toisen mielen mukaan. Joskus uhri joutuu käyttämään äärimmäisiä keinoja henkisen väkivallan katkaisemiseksi. On erottava päästäkseen väkivallasta. Tulee ehkä tarpeelliseksi hankkia lähestymiskielto tai yhteisten lasten tapaamiseen kolmas osapuoli tarkkailemaan tapaamisia.

Henkisen väkivallan voi tunnistaa omista tunteistaan: Tunnenko olevani alistettu, painostuksen alla tai alituiseen haukuttu? Luoko toinen kumppanuuteen sääntöjä, joita kaikkien on toteutettava? Luoko hän elämisen mallin, johon kaikkien on sopeuduttava?

Onko hän mustasukkainen ja siten liian omistava?

Väkivallan uhrin tulisi olla tarkkana. Kun väkivallan harjoittaja on pääsemässä niskan päälle, peli pitäisi puhaltaa poikki ja kysyä, kenen säännöillä taas mennään? On tärkeää olla provosoitumatta väkivallan harjoittajan määräyksistä ja kielloista huolimatta. On kestettävä monta sotaa ja oltava alistumatta. Vain siten voi säilyttää itsekunnioituksensa: On oltava suostumatta.