Kiitos ja anteeksi

Monet ihmissuhteet voisivat paremmin vain kahden sanan ansiosta: Kiitos ja anteeksi.

Jokaisessa parisuhteessa annetaan panoksia arkeen ja yhteiseen elämään, mutta monelta unohtuu kiittäminen. Se voi tuntua arjessa turhalta, ikään kuin partneri jo tietäisi, että toinen on kiitollinen. Kiittämisestä tulee toissijaista. Se tarkoittaa myös, että välinpitämättömyys uhkaa astua suhteeseen. Hyvin harva tulee kiittäneeksi siitä, että toinen on vielä olemassa rinnalla tai että haasteista selvittiin yhteisen ja rakentavan keskustelun kautta. On vaikea kiittää, jos pitää asioita itsestään selvyytenä. Tässä piilee iso riski koko suhteen kannalta.

Yhtä lamaannuttavaa suhteen kannalta on kyvyttömyys pyytää anteeksi. Jokainen tulee tehneeksi virheitä tai toimineeksi parisuhdetta vastaan. Kun maito kaatuu pöydälle, on luonnollista sanoa anteeksi, mutta vuorovaikutukseen liittyvät teot jäävät usein anteeksipyyntöä vaille. Anteeksi, kun olin välinpitämätön, anteeksi, kun en kuunnellut. Anteeksi, että mieleni oli vielä töissä kiinni. Anteeksi, etten arvostanut sinua tarpeeksi. Anteeksi, kun en osoittanut kunnioitusta.

Kiitoksen antaminen ja sen vastaanottaminen eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaikka niiden pitäisi olla sitä. Jos suhteen osapuolet eivät ole toisiinsa nähden oikealla tavalla kuulolla, voivat jopa kiitokset mennä ohi. Toisen sydämestä tulevan kiitoksen ja myös anteeksipyytämisen voi huomaamattaan ohittaa ilman edes olan kohautusta. Kiitoksen antamista ja anteeksipyytämistä pitäisi siis osata arvostaa. Vastaanottamisen kyky liittyy myös viestin lähettäjän kykyyn olla aito ja todellinen. Jos sanat kiitos ja anteeksi eivät tule sydämestä, niitä ei voi toisenkaan sydän vastaanottaa.

Riitojen jälkeen anteeksipyytäminen on nöyrtymistä ja halua aidosti ja vilpittömästi kertoa, että on pahoillaan. Sovinto löytyy vain aidon vuorovaikutuksen ilmapiirissä. Kiitos kuuluu myös sovinnon hetkeen: Kiitos, että ymmärsit, kiitos, että kuuntelit. Kiitos, että olet yhä tässä kanssani.