Parisuhteen loppuminen ja surutyö

Parisuhteen loppuminen tarkoittaa aina surutyön alkua. Surutyön tärkeydestä puhutaan paljon, mutta silti jää usein hämärän peittoon, mitä surutyö oikeastaan tarkoittaa. Onko se itkemistä kaiken aikaa, tai haikeutta silloin tällöin vain etukenossa kurottautumista kohti uusia seikkailuja?

Parisuhteen loppumista voi surra monella tavalla. Kaikkiin tapoihin liittyy kuitenkin surun fyysiset ilmenemismuodot: itkeminen, alakulo, väsymys ja syvät huokailut, jotka ovat suremisessa tyypillisiä, ikään kuin jokaisella uloshengityksellä antaisi menneen väistyä. Jos mikään näistä surutyön signaaleista ei ilmene, surutyötä ei tapahdu. Surutyö voi kääntyä joksikin muuksi toiminnaksi, eli surutyötä tehdään ”acting-out” –tyyppisesti. Suru pyritään silloin kanavoimaan johonkin tekemiseen, ikään kuin sijaistoimintaan suremisen sijaan.  Acting out voi olla kuntoilua, baareissa hengailua tai uusiin harrastuksiin uppoamista. Jotkut kävelevät tuntitolkulla metsissä tai pyöräilevät kaupungin kadut ristiin rastiin, mutta suru ei välttämättä hellitä. Loppujen lopuksi vasta itku auttaa, ja sille täytyy antaa aikansa ja tilansa. Itku poistaa kehosta stressihormoneja, jotka erittyvät kehoon aina kriisin sattuessa kohdalle. Fyysisesti sureminen onkin stressihormonien poistamista elimistöstä.

Kaikista vaarallisin ja suorastaan surutyötä estävä surutyön muoto on uuden suhteen pikainen aloittaminen eron jälkeen. Tilastollisesti miehet solmivat eron jälkeen nopeammin uusia parisuhteita kuin naiset. Uusi suhde on useimmiten laastari surulle, mutta vain laastari. Mitään todellista kasvua ja kehittymistä ei pääse tapahtumaan, ja vanhan parisuhteen solmukohdat viedään sellaisinaan uuteen suhteeseen. Seuraa sarja suhteita, joista mikään ei oikein toimi. Näin tapahtuu, jos surutyötä ensimmäisestäkään erosta ole tehty oikein. Surutyön torjunta siirtyy, ja voi surematon asia voi ilmetä vasta vuosia myöhemmin esimerkiksi masennusoireina. Surutyö torjuttuna jää ”luihin ja ytimiin”, mutta ei unohdu eikä poistu. Usein surutyön keskeneräisyys siirtyy jopa sukupolvelta toiselle.

Surutyö ja parisuhteesta eroamisen tuska vaatii siis aikaa ja surun aktiivista työstämistä. Mitä pidempi parisuhde on ollut, sitä pidempi surutyöaika vaaditaan. Kahdenkymmenen vuoden liitosta ei toivuta kuukausissa, vaan vasta vuosien päästä. Riippuu myös parisuhteen laadusta, kuinka pitkä surutyö on. Jos eroaa alkoholistisesta ja välivaltaisesta kumppanista, ensimmäinen tunne on usein helpotus, mutta surutyö vaatii kuitenkin aikansa. Suhteeseen on kuitenkin sen alettua ladattu odotuksia ja toiveita, jotka eron myötä lopullisesti särkyvät. Jos erotaan ”suuresta rakkaudesta” puolison löydettyä lähes yhtäkkisesti uuden partnerin, surutyö voi olla pitkä. Silloin itsetunto saa kovan kolauksen ja sen korjaamiseen menee yllättävänkin paljon aikaa. On vaikea luopua siitä, minkä koki unelmakseen. Usein joutuu myös luopumaan siitä, mitä ei koskaan tullutkaan, eli kaikista odotuksista, jotka eivät koskaan edes täyttyneet.

Liitot, jotka ovat hiipuneet toveri- ja kämppäkaverisuhteiksi loppuvat usein kivuttomammin.  Suhteet vain hiipuvat pois, mutta usein niissäkin suhteissa erotyötä tarvitaan. Miten kestän yksinäisyyden? Oliko kämppäkaveri sittenkin turvallisempi vaihtoehto kuin täysin yksin oleminen? Mikä oli eroon sysäävä tekijä? Kumpi halusi erota? Joskushan kämppäkaverisuhteet kestävät läpi elämän, koska mitään polttavaa syytä eroon ei ole. Seksuaalisuuden puuttumiseen totutaan ja pelkkä yhteiselo kavereina tuntuu riittävän antoisalta. Seksuaalisuuden hylkääminen itsessään on kuitenkin aina puutostila, joka vaatii veronsa. Tärkeä osa parisuhdetta puuttuu, ja se voikin olla jommallekummalle osapuolelle riittävä syy lopettaa suhde.

Miten ikinä eroatkaan, pysähdy sen äärelle. Suru ei ole sysättävissä syrjään millään tempulla. Vaatii kuitenkin paljon psyykkistä voimaa kohdata surunsa, pettymyksensä, ehkä katkeruutensa, kaunansa ja kateutensakin. Näitä kaikkia tunteita sureva yleensä tuntee ja niiden tunteminen on raskasta. Ainoa lohtu on se, että suru menee aina ohi, vaikkakin vasta ajan kanssa. Tyhjä tila täyttyy, ja elämään tulee uusia asioita, ihan varmasti!