Tiara Consulting

O lemme katsoneet dekkarisarjoista tutun kohtauksen kymmeni ä  kertoja: Poliisit tulevat rouvan kotiovelle, napauttavat muutaman kerran ovelle kolkuttimella. Rouva avaa oven, poliisit ottavat lakit pois p ää st ää n. Rouvan ilme kauhistuu. Poliisit kertovat rouvan l ä heisen menehtyneen. Rouva nostaa k ä tens ä  kasvojensa suojaksi ja huutaa:  ” Ei, ei, ei! Ei se voi olla totta! Olette varmasti erehtyneet! ”  Rouvan alitajuinen mieli havaitsi heti, ett ä  nyt on edess ä  liian iso asia k ä sitelt ä v ä ksi kerralla. Mieli aloitti suuren surun s ää telyn primitiivisimm ä ll ä  puolustusmekanismilla, kielt ä misell ä .  Kun koronasta alkoi tihkua tietoa, suuri osa maailmasta p ää tyi kielt ä m ää n.  ” Ei se meille tule. ” ” T ä m ä  ei koske meit ä . ”  Kun WHO varoitteli, vaihdettiin kanavaa .  ” Ovat siell ä  Kiinassa varmaan erehtyneet. ” ” Voi voi, sellaista se on, kun pidet ää n villiel ä intoreja. ”  ...

Ihmissuhteet ovat haastavia, joskus vaikeita ja ongelmallisia, ja monet auttajatahot ovat jo kauan pyrkineet opastamaan ihmisiä heidän sosiaalisten suhteidensa miinakentillä. Vuorovaikutuksen taidosta on tarjolla koulutusta ja kursseja jokaisen tarpeisiin. Kirjakaupoissa ja kirjastoissa on hyllykilometreittäin oppaita ihmissuhteissa onnistumiseen.  Nyt koronan keskellä tarvitaan kuitenkin kykyä, joka näyttää lähes unohtuneen: yksin olemisen taitoa. Se ei kai ole ollut riittävän kiinnostavaa ja mediavetovoimaista, että siitä olisi monikaan halunnut kursseja järjestää tai kirjoja kirjoitella. Onhan kaiken ihmisenä olemisen lähtökohta se kaikkien allekirjoittama biologinen totuus, että ihminen on sosiaalinen otus, laumaeläin.  Yhtäkkiä päällemme kaatui tilanne, jossa monet ihmiset nyt istuvat karanteeniluolissaan – yksin. Jaamme sosiaalisessa mediassa vinkkejä, mitä voi touhuta, kuunnella tai katsella, etteivät seinät kaatuisi niskaan. Näyttää siltä, että jopa koronaakin...

Vallitsevassa kriisitilanteessa monella on syytä pelätä, varsinkin jos uhkana on menettää elämän perustukset. Elämän tärkeimmät elementit ovat terveys, työ ja sosiaaliset suhteet. Jos yksi niistä on uhattuna, kyse on haasteesta. Kahden osa-alueen pettäessä voi puhua ongelmasta ja jos kaikki kolme putoavat pois, on käsillä katastrofi. Koronakriisissä kaikki kolme elämän osa-aluetta ovat uhattuina. Pelon tunteminen on siis ymmärrettävä, luonnollinen reaktio poikkeukselliseen tilanteeseen. Huoli ja pelko käynnistävät aivoissa stressireaktion. Mantelitumake havainnoi uhan ja ilmoittaa aivoille, että nyt pitää toimia. Silloin käynnistyy ns. HPA akseli: aivolisäke, hypotalamus ja lisämunuaisen kuorikerros -prosessi. Tämän tapahtumaketjun kautta fysiologinen stressireaktio aktivoituu ja tähän prosessiin kuluu vain sekunnin murto-osa. Stressihormonit aktivoituvat ja niiden tarkoitus on auttaa elimistöä ja mieltä pääsemään kriisin yli. Pelko kuitenkin kaventaa mielen, ja niin tekee...

Kun ihminen on rakastunut työhönsä ja lähtee aina mielellään sen pariin, hän on etuoikeutettu. On hieno lahja saada tuntea riemua työn tekemisestä, paneutumisesta, haasteisiin vastaamisesta, aikaansaamisesta, ongelmien ratkaisemisesta ja yhteistyöstä muiden kanssa. On jopa mielekästä tuntea välillä stressiä - kertoohan se, että jotakin tärkeää on menossa.  Rakkaus työhön voi saada myös työnarkomanian piirteitä, ja silloin on kyse haastavasta ilmiöstä, joka ei olekaan ihan kokonaan vain hyvä asia. Työnarkomanialla voi olla katalia seurauksia. Se voi uuvuttaa huomaamatta, saada muun elämän tuntumaan vähäpätöiseltä tai tyhjältä. Loppuunpalaminen on työnarkomaanille todellinen riski. Voi olla niin työnsä pauloissa, että kaikki muu häviää. Muun elämän sisällön merkitykset voivat kaventua ja silloin ihminenkin aina kapenee. Kaventuessaan ihmisen psyykkinen vastustuskyky pienenee: stressiherkkyys kasvaa ja ärtymyskynnys madaltuu. Keho alkaa tuottaa stressihormoneita, ja fyysinenki...

Ihmisellä tuntuu olevan perustarve saada auttaa. Se voi joskus unohtua ja joutua esimerkiksi kunnianhimon tai itsekeskeisen ajattelun alle, mutta ei häviä minnekään. Ihmisen halu auttaa on synnynnäinen ominaisuus. Auttamisen sanotaan tuovan iloa ja sitä se tekeekin. Ilo kumpuaa, ei vain aikaansaamisesta, vaan myös siitä, että asettuu ikään kuin omien asioidensa ulkopuolelle edes hetkeksi, ja mieli siirtyy jonkun toisen ihmisen palvelukseen. Auttaminen aktivoi meissä myös paljon muuta, sellaista, joka on kyllä koko ajan olemassa, mutta usein piilossa mielemme perukoilla. Auttaessa ihmisessä aktivoituvat monet tunteet ja mielen syvät osat. Tunne tekemisen ja koko elämän merkityksestä kasvaa. Tuntuu tärkeältä saada tehdä jotain toisen hyväksi ja tehdä se pyytettömästi. Auttaessa kyky asettua toisen asemaan lisääntyy ja näin empatiataidot kehittyvät. Empatia on kuin avain vielä laajempaan osaan itsessämme. Auttamisessa heräävät tunteet aktivoivat aivoissamme tunneälyä eli ...