Auttaminen – parasta meissä?

Ihmisellä tuntuu olevan perustarve saada auttaa. Se voi joskus unohtua ja joutua esimerkiksi kunnianhimon tai itsekeskeisen ajattelun alle, mutta ei häviä minnekään. Ihmisen halu auttaa on synnynnäinen ominaisuus.

Auttamisen sanotaan tuovan iloa ja sitä se tekeekin. Ilo kumpuaa, ei vain aikaansaamisesta, vaan myös siitä, että asettuu ikään kuin omien asioidensa ulkopuolelle edes hetkeksi, ja mieli siirtyy jonkun toisen ihmisen palvelukseen. Auttaminen aktivoi meissä myös paljon muuta, sellaista, joka on kyllä koko ajan olemassa, mutta usein piilossa mielemme perukoilla.

Auttaessa ihmisessä aktivoituvat monet tunteet ja mielen syvät osat. Tunne tekemisen ja koko elämän merkityksestä kasvaa. Tuntuu tärkeältä saada tehdä jotain toisen hyväksi ja tehdä se pyytettömästi. Auttaessa kyky asettua toisen asemaan lisääntyy ja näin empatiataidot kehittyvät. Empatia on kuin avain vielä laajempaan osaan itsessämme.

Auttamisessa heräävät tunteet aktivoivat aivoissamme tunneälyä eli limbistä järjestelmää. Se on länsimaissa kovin aliarvostettu taito. Länsimaissa arvostetaan vasenta aivopuoliskoa, logiikkaa, rationaalista ja järkevää ajattelua, ja mitä enemmän niin tehdään, sitä enemmän ajetaan limbistä järjestelmää nurkkaan.

Tiedetään, että käytämme aivokapasiteetista vain murto-osaa. Näyttäisi kuitenkin siltä, että ylikäytämme vasenta aivopuoliskoa ja tuo tunteva, viisas, luova ja intuitiivinen aivojen limbinen osa on monesti käyttämättä. Eli voisi sanoa paremmin, että käytämme aivojamme epätasapainoisesti. Pahimmillaan oikean aivopuoliskon käyttö on kielletty, koska sen ajatellaan edustavan heikkoutta. Tämä ajattelu on hyvin tuhoisaa. Se syrjäyttää kaikki ne, jotka toimivat ensisijaisesti limbisen järjestelmän puolelta.

Auttaminen kutsuu esiin parhaan meissä. Auttamaan asettuminen aktivoi elämänilon, luovuuden, empatian ja mielikuvituksen. Ihminen ikään kuin herää eloon. Päivittäiset huolet painuvat taka-alalle, ja raikkaat tuulet puhaltavat mielessä. Auttaminen puhdistaa mieltä, koska oikean aivopuoliskon alueella oleva alitajuinen maailma tulee samalla hoidetuksi. Voikin sanoa, että auttaminen parantaa itseä samalla, kun toinen tulee autetuksi. Auttaminen vahvistaa tunnetta, että on kokonainen ja ehjä.

Länsimaisella yhteiskunnalla, joka toimii raha edellä, ei ole varaa auttaa huonompiosaisia riittävästi. Näyttää jopa siltä, että huonompiosaisuus ja syrjäytyminen vain lisääntyvät. Yhteiskunta on niin kova ja julma, etteivät kaikki voi, eivätkä ehkä edes halua pysyä sen kyydissä. Kovuuden rinnalle on syntynyt vastapainoksi pehmeyttä: Yhä useampia auttamisjärjestöjä syntyy ruoka-avusta yksinäisten tukemiseen. Mitä useammat ihmiset osallistuvat auttamiseen, sitä enemmän saadaan voimaa rahan mahdin rinnalle. Monet ajattelevat, että yhteiskunnan pitäisi hoitaa myös huonompiosaiset ja he ovat oikeassa. Niin pitäisi, mutta se ei hoida. Tämän tosiasian edessä voi joko haukkua vallitsevia oloja tai tehdä jotakin rakentavaa. Haukkuminen ei johda muutokseen, mutta auttamistyö johtaa, vaikka vain yksi ihminen kerrallaan.

Pienikin auttamisen teko päivässä on kuin lääkettä sekä autettavan että auttajan mielelle. Jos omena päivässä pitää lääkärin loitolla, niin yksikin auttamisteko päivässä pitää psykologit ja psykiatrit loitolla!