Hypnoosi terapiamuotona

Minulta kysytään paljon tietoa hypnoosityöskentelystä ja niiden kysymysten innoittamana päätin kirjoittaa yhden blogin tästä aiheesta. Olen tehnyt hypnoositerapiaa jo lähes 20 vuotta. Olen joskus vieläkin yllättynyt, kuinka nopeasti hypnoosityöskentelyllä saadaan aikaan pysyviä tuloksia. Hypnoosilla voidaan vaikuttaa hyvin moneen asiaan aina riippuvuusongelmista itsetunnon ongelmiin. Voidaan tutkia lapsuudenajan traumoja tai pohtia nykyhetken hankaluuksia – hypnoositilassa. Hypnoosityöskentelyn kirjo on valtava. On vain harvoja tiloja, joihin hypnoosi ei pure.

Jo 1970-luvulla psykiatri Kalle Ackté piti kursseja tuleville psykiatreille hypnoosin menetelmästä. Menetelmää pidettiin psykiatrian piirissä jo tuolloin tärkeänä osaamisalueena. Menetelmän tuntemus lääketieteen piirissä on siis vanhaa perua, vaikka suuri yleisö ei sitä vielä tunnekaan vakavasti otettavana terapeuttisena menetelmänä. Tuntemista hankaloitti hypnoosin tulo suurempaan tietoisuuteen hypnoosiesitysten kautta. Saimme televisiosta seurata, miten koehenkilöt hyppivät pupujusseina lavasteissa hypnologin niin käskiessä. Näitä ohjelmia tulee yhä. Ei siis ole ihme, että hypnoosi vieläkin mielletään heppoiseksi menetelmäksi, jonka tarkoitus on saada ihmiset nauramaan.

Opiskelin hypnoositerapeutiksi itse 1990-luvun alussa. Mekin saimme kokea show-elementin: Päivän opiskelun päätteeksi opettajamme järjestivät esityksiä, jolloin show-elementti sai kukoistaa. Milloin joku laitettiin päihtymään lasillisesta vettä, milloin joltakin poistettiin mielestä numero kolme. Seurasimme naureskellen noita epätodellisilta tuntuvia ilmiöitä, mutta opiskelijoina tajusimme myös hypnoosin valtavan voiman.

Tärkein oppi koulutuksessa oli kuitenkin hypnoosin käyttäminen terapiamenetelmänä. Saimme tietää ja kokea, että monet kielteiset tavat, kuten tupakointi, jäivät kahden hypnoosisession jälkeen. Saimme nähdä, miten fobiat hävisivät muutamalla sessiolla. Sosiaaliset pelot tai ahtaanpaikan kammot jäivät yhtä helposti. Jotakin todellista siis tapahtui, vaikka se ensin tuntui taianomaiselta.

Hypnoosiin ei loppujen lopuksi liity mitään taikaa. Hypnoosissa siirrytään alitajuisen mielen, eli oikean aivopuoliskon alueelle. Päivätajuinen, eli vasen aivopuolisko jää taustalle, sen aktiivinen, loogis-matemaattinen ja rationaalinen kaiku väistyy syrjään. Silloin tullaan oikean aivopuoliskon alueelle, ongelmien sylttytehtaalle, oli sitten kyseessä paha tapa tai ehkä jo lapsuudessa opittu pelko. Voidaan saada aikaan käyttäytymisen muutoksia muutamalla käynnillä, koska hoito tavoittaa ongelmien alkulähteen, tuon alitajuisen mielen ja sen suunnattoman muutosvoiman.

Fysiologisesti on kyse aivoaaltojen toiminnasta. Rentoutuneessa, hypnoottisessa tilassa aivoaaltokäyrä siirtyy rauhallisille alfa-aalloille tai vieläkin syvemmille theeta-aalloille. Vielä enemmän rauhoituttuaan nuo aivoaallot siirtyvät unen puolelle. Hypnoosityöskentely tarkoittaa sitä, että hypnoositerapeutti kuljettaa potilaan rauhallisille aalloille, mutta ei päästä potilasta uneen. Usein tuo luonnollinen ”ennen unta” –vaihe kestää hyvin vähän aikaa, jonka jälkeen ihminen joko vaipuu uneen tai ponnahtaa takaisin valveeseen. Tuo ”ennen unta” –vaihe on se mielen tila, jossa hypnoosityöskentely tehdään, koska se on suggestiivinen ja muokattavissa. Päästään alitajuisen mielen alueelle. Hypnologin osaamisaluetta onkin, että hän osaa ”säätää” potilaan aivoaaltoja ja pitää potilaan ihanteellisilla aalloilla hypnoosityöskentelyn kannalta.

Alitajunta ohjaa lähes kaikkea toimintaamme. Teemme asioita tietyllä tavalla ja kaavalla, jotka ovat useimmiten lapsuudessa opittuja tapoja. Ne ovat iskostuneet syvälle alitajuiseen mieleen huolimatta siitä, olivatko ne hyviä vai pahoja tapoja. Päivätajuinen, vasen aivopuolisko ei pysty niihin vaikuttamaan. Tavat uivat syvillä vesissä, eikä niiden käsitteleminen päivätajuisessa mielessä auta juuri ollenkaan. Siksi monet päivätajunnan tasolla käytävät terapiamenetelmät eivät toimi, ainakaan nopeasti, vaan vaativat useiden vuosien terapiatyötä laantuakseen. On toki aina hyvä puhua ääneen tuntemuksistaan päivätajuisen mielen alueella, mutta alitajuista tasoa keskusteluterapia ei helposti saavuta.

Hypnoosityöskentelyyn liittyy isona osana myös keskustelu. Alkuhaastattelussa kartoitetaan tarkasti, mitkä hankaluudet ovat hoidon kohteina, ja hypnoosin jälkeen keskustellaan esille tulleista asioista.

Muita samantyyppisiä menetelmiä ovat NLP, meditaatio, Silvamenetelmä, tietoinen läsnäolo tai Mindfullness-menetelmä. Ne kaikki ovat kuitenkin perustaltaan hypnoosin seurannaisia ja niissä kaikissa pyritään alitajunnan tavoittamiseen. Menetelmän nimestä huolimatta on siis kyse hypnoosin perusperiaatteista.

Monilla herää pelko hypnoosia ajatellessaan: Mitä, jos en ollenkaan vaivu hypnoosiin?

Mitä jos en herää? Mitä jos esiin tulee asioita, jotka ovat vaikeita kohdata?

Jokainen, joka vaipuu uneen ja herää, on hypnotisoitavissa, eli ihan kaikki ihmiset. Joillakin hypnoosiin vaipuminen kestää vain hetken, toisilla vaipuminen voi kestää kauemmin. Vaivutus tehdään aina potilaan hypnoosiherkkyyden mukaan. Hypnoositerapeutilla on käytössään menetelmiä, joilla hypnoosialttius on mahdollista määrittää tarkasti ja valita vaivuttamismenetelmät sen mukaan.

Hypnoosista herää aivan varmasti, aivan kuin unestakin herätään. Mieli ei voi ”jäädä” hypnoosiin aivan kuin unikaan ei voi kestää ikuisesti.

Vaikeiden asioiden kohtaamisessa hypnoositerapeutilla on käytössään menetelmiä, jotka auttavat asioiden kohtaamisessa. Hoidossa edetään vain ”mahdollinen seuraava askel” kerrallaan. Hypnoositerapeutilla tulisikin olla vahva osaaminen myös ihmismielen ja erityisesti alitajuisen mielen tuntemuksessa. Ei ihan riitä, että osaa hypnotisoida. On ymmärrettävä, minkälaiseen maailmaan tullaan, kun alitajuinen tulee esiin. On osattava navigoida syvissäkin vesissä ja on siis hyvä, että hypnoositerapeutilla on myös psykoterapian osaaminen hallussaan.