Intohimon moniulotteisuus

Suhteen alussa koetaan usein intohimoa. Rakkaus kutsuu toisen lähelle ja läheisyys tuottaa suurta iloa ja voimaantumisen tunnetta. Kaipuu toisen lähelle voi tuntua jopa fyysisenä kipuna, haluna olla toisessa aivan liki. Seksuaalisuus kukoistaa suhteiden alussa ja tuo taianomainen läheisyys halutaan kokea yhä uudestaan. Rakastuneet ovat toistensa kimpussa jatkuvasti.

On todettu, että tuo alun intohimo kestää noin puoli vuotta ja korkeintaan vuoden. Mitä kummaa siis tapahtuu suhteen edetessä? Tavallisin syy intohimon loppumiseen on tuttuuden tunteen lisääntyminen, jolloin intohimokäyrä laskee. Tuttuuden tunnetta kannattaisi tämän tiedon valossa välttää, mutta miten se on mahdollista, koska tuttuuden tunne automaattisesti lisääntyy ajan myötä? Tuttuuden tunne voi johtaa myös kokemukseen siitä, että toinen on itsestään selvyys, eikä suhteeseen enää panosteta juuri lainkaan.

Useimmiten intohimon lopettaa arki yhdessä eläen. Kun keräilee toisen jättämiä pyykkipinoja huoneista, kun ruoanlaitto on pakollista ja varsinkin, jos se kaatuu aina yhden osapuolen niskoille, pettymyksen tunteita tulee väistämättä. Yhdessä eläminen voikin tuntua jatkuvilta pettymyksen kokemuksilta alkuhuuman haihduttua. Arjen hankalia tilanteita on monia: Toinen piipittää herätyskelloa useammin kuin kerran heräämisen merkiksi ja toisen uni häiriintyy siitä. Toinen huudattaa televisiota vielä myöhään illalla, jolloin toinen haluaisi jo nukkua. Toinen jättää siivoamatta jälkensä illan syöminkien jälkeen. Toinen haluaa katsoa yhtä televisiokanavaa, toisen mielestä tärkein ohjelma tulee toiselta kanavalta. Toinen halusi koiran, mutta sen hoitamisen vastuu jäikin toiselle.

Arki on täynnä päätöksentekoa, kompromisseja ja niiden ratkaisuyrityksiä. Niissä tilanteissa on vaikeaa pitää yllä suhteen alun intohimoa. Elämästä tulee arjen askareista toiseen kiiruhtamista. Kynttiläillallinen silloin tällöin voi tuoda intohimon takaisin, mutta vain yhdeksi illaksi. Joissakin harvoissa suhteissa intohimo säilyy vuosista ja vuosikymmenistä toiseen. Mitä erikoista niissä suhteissa on?

Intohimon voi säilyttää antamalla tilaa toiselle ja kunnioittamalla toista. Henkilökohtainen tila antaa ikään kuin tilaa myös intohimolle, halulle tulla toistuvasti toisen viereen. Vain onnistuneessa seksuaalisessa kanssakäymisessä tämä halu täyttyy. Seksuaalisuus on suhteen liima. Se antaa suhteelle aivan erityislaatuisen tunteen, jossa molemmat tuntevat kuuluvansa toiselle terveellä tavalla. Seksuaalisuus lähentää myös arjen tilanteissa. Pyykkipinot voivat jäädä setvimättä, kun intohimo iskee. Toisen läheisyyden tarve ajaa kaiken arjen yli.

Intohimosta puhutaan myös kemiana. Mitään tieteellistä kaavaa henkilöiden väliselle kemialle ei ole löydetty. Arvellaan, että hajuaisti on tärkeä ensikontaktin luoja, mutta siitä ei ole osoitettu olevan mitään merkitystä suhteen pidempiaikaiseen kehitykseen. Arvojen, ajattelun, tunteiden ja tarpeiden yhdenmukaisuus ennustaa suhteen hyvinvointia osaltaan, mutta nekään eivät kerro mitään intohimon ennusteesta.

Paras ennuste on osapuolten seksuaalisuuden tarve. Jos molemmat ovat seksuaalisia, suhteen ennuste on hyvä. Vasta suhteen puolen vuoden symbioosivaiheen jälkeen seksuaalisuuden tarve on arvioitavissa ja aistittavissa. Usein kuva on mustavalkoinen: sitä joko on tai ei ole. Voi olla myös niin, että toisen seksuaalisen nälän määrä pysyy samana ja toisen heikkenee.

Intohimon suhteen olemme siis yhä tieteellisestikin katsottuna arvailujen varassa. Joskus intohimo kestää, joskus ei. Joskus intohimo kestää pitkään parin muista yhteensoveltuvuuksien epätasapainoista huolimatta. Joskus intohimoa ei ole ollenkaan, vaan turvallinen kaveruus riittää molemmille.

Ihminen on kuitenkin seksuaalinen olento. Seksuaalisuus on ihmisen perustarve ja täyttää lajille ominaisen piirteen: halun lisääntyä. Ilman seksuaalisuutta laji ei jatku eikä kehity. Tärkeintä omassa suhteessaan on miettiä oma suhdettaan intohimoon. Kuinka tärkeää sen kokeminen on elämässäni? Kattaako nykyinen suhteeni oman intohimontarpeeni? Mikä tekee suhteestani intohimoisen, tai mikä vähentää sitä suhteessani? Mitä voin itse tehdä?


Mitä pidempi parisuhde on, sitä pidempiä ovat seksuaalisen mielenkiinnon heräämisen riitit. Ne ajat, jolloin halusi riisua toisen katseellaan haipuvat suhteen keston myötä. Se on täysin luonnollista. Seksuaalisuuden herättelyyn tarvitaan siis aina vain enemmän aikaa suhteen edetessä. Vain harvat pariskunnat säilyttävät kyvyn salamannopeaan kiihtymykseen toisen nähdessään. Kannattaa siis antaa intohimolle aikaa. On hyvä myös ottaa selvää toisen toiveista ja tarpeista intohimon suhteen. Intohimo on yhteispeliä. On oltava selvillä siitä, mikä herättää ja ylläpitää toisen intohimon. Se on yhtä tärkeä keskustelunaihe kuin pohdinta siitä, mitä tänään syödään.

Kommentit

Suositut tekstit

Minän puolustusmekanismit

Liiallinen vastuuntunto

Toistamispakko

Kriisiä pala kerrallaan — mielen annostelumekanismit

Työnarkomania