Riittämätön?

Riittämättömyyden tunne on tuttu kaikille. Jokaisella on ollut tilanteita ja elämänvaiheita, joiden aikana riittämättömyyden tunne on vallannut mielen. Varsinkin silloin, kun elämän moninaiset muutokset ja haasteet ovat vaatineet venymistä tai ylimääräistä ponnistusta, riittämättömyyden tunne on tullut tutuksi. Riittämättömyys on itsetunnon kokemus ja kolahdus. Tunne siitä, ettei osaa, pysty tai jaksa, ovat silloin tavallisia. Riittämättömyys johtaa ahdistukseen, tuskan kokemuksiin tai jopa paniikinomaisiin tuskatiloihin. Riittämättömyyden tunne pienentää käyttäytymisen repertoaaria ja kaventaa elämää.

Riittämättömyyden kokemus on pahimmillaan elämän este. On tunne, ettei kykene, eikä siten saa parhainta potentiaaliaan esiin. Lamaantuminen uhkaa. Riittämätön jää paikalleen eikä uskalla ottaa elämän tarjoamia uusia haasteita vastaan. Ihminen tyytyy vähempään, kuin rahkeet oikeasti riittäisivät. Pahimmillaan ihminen taantuu kehityksessään alemmalle tasolle kuin mihin yleensä pystyy.

Elämän perimmäinen tavoitetila on kuitenkin syvällä mielen uumenissa. Alitajuisen elämän tavoite on aina olemassa, vaikka riittämättömyyden tunne usein sumentaakin syvän mielen tiedot ja viestit. Tavoitetila ohjaa toimintaa, ja se pyrkii toteutumaan kulloisenkin hetken olosuhteista huolimatta.

Riittämättömyydentunteen vastapainoksi olisikin tärkeää edes unelmoida ja tavoitella isosti, vaikka olisikin lamaantunut. Isosti haaveilu kuitenkin kumoaa pienuuden kokemukset. Suuret unelmat ja suunnitelmat jäävät elämään alitajuisen mielen tavoitearkistoon.  Alitajuntaan istutetut tavoitteet pyrkivät toteutumaan huolimatta siitä, mitä päivätajuinen mieli tekee, vaikka sen päivätajuinen ajatus olisi kuinka riittämätön.

Lippu kannattaisi nostaa korkealle ja uskaltaa havitella sellaisia asioita ja laatuja elämään, jotka ylittävät riittämättömyydentunteen aiheuttaman pysähdyksen. Riittämätön ajattelee pienesti, vaikka voisi ajatella isosti. Mitä, jos pystyisinkin enempään, saisin kokea elämän tarjonnan sen parhaimmissa muodoissaan?


Tavoittele siis isosti. Uskalla unelmoida jopa mahdotonta. Unelmien tavoitteet pyrkivät toteutumaan ja pelkästään niiden ajatteleminen avaa niille tien toteutukseen asti. Odota odottamatonta, kurota eteenpäin ja korkealle! Uskalla ajatella kauemmas ja kauas!

Kommentit

Suositut tekstit

Minän puolustusmekanismit

Liiallinen vastuuntunto

Toistamispakko

Kriisiä pala kerrallaan — mielen annostelumekanismit

Työnarkomania