Ahneus – saada vai antaa?

Ahne ihminen haluaa saada. Hän kärkkyy kauppojen tarjouksia, nettitorin ”annetaan”-palstaa ja kerää kotiinsa tavaroita huolimatta siitä, ovatko ne tarpeellisia vai eivät. Ahneen suu on ammollaan ruokapöydässäkin ja voi näyttää siltä, ettei hän saa koskaan mistään tarpeekseen. Ja näin juuri onkin: Ahneuteen sairastunut ei todella koekaan koskaan saavansa riittävästi. Usein koti ja sen varastot ovatkin täynnä tavaraa.

Ahne on usein sairastunut niukkuuden harhaan. Hänen mielestään kaikkea puuttuu. Hän on kuin tyhjä kaivo, jota hän yrittää täyttää lappomalla lisää vettä kaivoon. Kaivo ei kuitenkaan täyty koskaan. Sairaalloisen ahneuden puristukseen joutuneen mielessä asuu tunne vajavaisuudesta, jota hän yrittää kompensoida pahimmillaan hamstraamalla joko rahaa tai tavaraa tai molempia. On ihmisiä, jotka elävät runsaiden rahallisten säästöjen suojissa, mutta elävät niukkuudessa ja laskevat jokaisen käytetyn sentin.

On ihmisiä, jotka keräävät kotinsa täyteen tavaraa, niin että kodin pinta-alasta on enää muutama polku jäljellä kulkemista varten. Mitään ei voi antaa pois, eikä mistään luopua. Sellaisen kodin siivoustehtävä lankeaakin usein ammattimaiselle kodin organisoijalle tai järjestelijälle. Tehtävä on usein haasteellinen, koska ahne ei halua luopua mistään.

Ahne on ahne myös sosiaalisissa suhteissaan. Hän haluaa tulla kuulluksi koko ajan ja käyttääkin paljon sosiaalisen tilanteen ajasta ja tilasta. Hän puhuu usein paljon ja edellyttää, että häntä kuunnellaan jatkuvasti. Sairauden edetessä ahneella on kuitenkin taipumus jopa eristäytyä – ikään kuin suojelemaan saaliitaan.

Kyse on syvästä elämänasenteesta. Onko oikeus saada vai voisiko antaa? Ahne elää niukkuuden luulossa, antava taas uskoo kaiken riittävän enemmänkin kuin vain itselle.

Sekin voi olla harhainen luulo. Ehkei annettavaa olekaan? Joutuuko itse niukkuuteen, kun antaa paljon? Ilman mielen pysähdystä asian ääreen mitkään konmarittamiset, downshiftaukset tai siivousvinkitkään eivät auta. Mielen täytyy olla jotakuinkin terve, ennenkuin menetelmät onnistuvat.

Ääripäiden välissä elää terve suhde saamiseen ja antamiseen. Suhteen ollessa terve, saaminen ja antaminen ovat kuin vuoksi ja luode. Ne seuraavat luonnon ikiaikaista ja kaiken kattavaa sääntöä vastavuoroisuudesta ja rytmisyydestä. Jos tuota luonnon lakia vastaan taistelee, joutuu hankaluuksiin. Oma energia ei virtaa, vaan jää pahimmillaan jumiin joko saamiseen tai antamiseen.

Monet auttamisesta voimaantuvat sanovat, että auttamisesta saa itselleen hyvän olon. Oli sitten kyse ystävyyssuhteessa tapahtuvasta antamisesta, vaatteiden viennistä kierrätykseen tai lahjoittamisesta kehittyvän maan kummilapselle, se näyttää tuottavan iloa. Antamiseen liittyykin usein suuri riemun kokemus. Olisiko niin, että ihminen on rakennettu enemmän auttajaksi kuin saajaksi? Jospa ahnehtivan ajatus aina vain saada ja kerätä ei olekaan ihanteellinen ratkaisu? Olisiko sittenkin voimaanuttavampaa antaa kuin saada?